Mokoman 120 päivää

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mokoman 120 päivää
Mokoma
Studioalbumin Mokoman 120 päivää kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  Inkfish-studio 2000–2001
 Julkaistu 27. elokuuta 2001
 Tuottaja(t) Gabi Hakanen
 Tyylilaji thrash metal
 Kesto 41.09
 Levy-yhtiö EMI
Listasijoitukset

Suomi 1.[1]

Mokoman muut julkaisut
Valu
1999
Mokoman 120 päivää
2001
Kurimus
2003

Mokoman 120 päivää on Mokoma-yhtyeen vuonna 2001 ilmestynyt toinen albumi. Levyn musiikki on raskaampaa kuin esikoisalbumi Valulla ja pienimuotoisia thrash-vaikutteita on jo havaittavissa. Parhaiten ne kuuluvat ehkä singlenäkin julkaistussa kappaleessa ”Seitsemän sinetin takana”, joka on yksi Mokoman suurimmista hiteistä ja yhtye esittää kappaletta konserteissaan usein vielä nykyäänkin. Myös kappale ”Rajapyykki” julkaistiin singlenä.

Mokoman 120 päivää on sanoituksiltaan eräänlainen teemalevy, joka kertoo ihmisen kamppailusta erilaisten valtavirtojen ja koneistojen kanssa. Yhtyeen laulaja ja sanoittaja Marko Annala otti sanoituksia kirjoittaessaan vaikutteita markiisi de Saden yhteiskuntakritiikistä. Albumin nimi on viittaus de Saden teokseen Sodoman 120 päivää ja kansitaiteessa on käytetty osia Hieronymus Boschin maalauksista Pyhän Antoniuksen kiusaus ja Heinävankkurit.[2]

Albumi ei ilmestyessään saavuttanut merkittävää suosiota ja Mokoman silloinen levy-yhtiö EMI tuhosi jäljellä olevat levyt, eikä levystä otettu uusintapainosta. Sama kohtalo oli kahta vuotta aiemmin ilmestyneellä Valu-albumilla. Levyjen tuhoamisen jälkeen yhtyeelle ilmoitettiin, että EMI:llä ei ole kiinnostusta seuraavan levyn julkaisuun.lähde? Tämän jälkeen Mokoma perusti oman levy-yhtiönsä, Sakara Recordsin. Sekä Valu että Mokoman 120 päivää kuitenkin julkaistiin uudelleen vuonna 2004 Mokoman noustua suuren yleisön tietoisuuteen levyjen Kurimus ja Tämän maailman ruhtinaan hovi sekä oman levy-yhtiönsä ansiosta.

Sävellykset Marko Annala, Kuisma Aalto ja Tuomo Saikkonen, sanoitukset Annala, sovitukset Mokoma (Raikko Törösen, Gabi Hakasen ja Henri Kuittisen avustuksella).

  1. Koiruoho – 3.57
  2. Rajapyykki – 4.15
  3. Pois se minusta – 3.18
  4. Teon teoriaa – 4.10
  5. Seitsemän sinetin takana – 3.03
  6. Lihaa/terästä – 5.05
  7. Voimahuone – 3.31
  8. Ranka – 3.46
  9. Onnenonkija – 2.59
  10. Pimeyden liitto – 6.49

Uusintajulkaisun bonuskappaleet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Reitti – 3.41
  2. Turhaan tänne tulleet – 3.32
  3. Seitsemäs kahdestatoista – 3.02

”Reitti” on Seitsemän sinetin takana -singlen ja ”Turhaan tänne tulleet” Rajapyykki-singlen b-puoli. ”Seitsemäs kahdestatoista” on demo vuodelta 2000.

Yhtyeen kokoonpano levyllä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vierailevat muusikot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Henri Kuittinen – kosketinsoittimet, koneet
  • Raikko Törönen – rummut kappaleessa ”Seitsemäs kahdestatoista”

Seitsemän sinetin takana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Seitsemän sinetin takana – 3.03
  2. Reitti – 3.41

Julkaistiin vuonna 2001.

  1. Rajapyykki – 4.01
  2. Turhaan tänne tulleet – 3.32

Julkaistiin vuonna 2001.

  1. Musiikkituottajat: Tilastot -> Virallinen lista -> Artistit -> Mokoma -> 120 päivää Viitattu 2.8.2021.
  2. Klemi, Antti: Kognition 120 päivää – kognitio ja kognitiiviset metaforat Marko Annalan sanoituksissa (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 3.2.2008.
  3. Jari Jokirinne: Mokoma: Mokoman 120 päivää Desibeli.net. 21.9.2001. Viitattu 19.3.2023.
  4. K. Aalto & Inferno: Mokoma: Valu & 120 Päivää Imperiumi. 06.04.2005. Viitattu 19.3.2023.
  5. Antti Luukkanen: Mokoma: Mokoman 120 Päivää Soundi. 08/2001. Viitattu 19.3.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]