Monacolaiset eurokolikot

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Monacon eurokolikot ovat Monacolle lyötyjä eurokolikoita. Ne muodostuvat kansalliselta puoleltaan kahdesta erilaisesta kuviosta senttien kolikoissa ja erilaisista kuvioista euron ja kahden euron kolikoissa. Kolikoita on julkaistu kaksi eri sarjaa. Kaikissa kolikoissa kuitenkin on ulkokehää kiertävänä teksti MONACO ja Euroopan unionin kaksitoista tähteä.

Euroopan unionin komissio valtuutti 31. joulukuuta 1998 päätöksellä 1999/96/CE[1] Ranskan valtion neuvottelemaan rahakysymyksistä Monacon kanssa. Vuonna 2002 syntyi sopimus Ranskan valtion (Euroopan unionin edustajana) ja Monacon ruhtinaskunnan välille.

Sopimuksen mukaisesti Monacon ruhtinaskunta oli oikeutettu laskemaan liikkeelle euromääräisiä keräilykolikoita 1. tammikuuta 2002 alkaen[2]. Monacon ruhtinaskunta sitoutui teettämään tarvittavat kolikot Ranskan valtion omistamassa Pariisin rahapajassa.

Uusi erä kolikoita laskettiin liikkeelle ruhtinas Rainier III:n kuoleman ja ruhtinas Albert II:n valtaannousun jälkeen, kuten asiasta päätettiin joulukuussa 2006.[3]

Kansalliset tunnukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen sarja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Monacon eurokolikot | Kansalliset tunnukset
0,01€
0,02€
0,05€
Monacon vaakunat.
0,10€
0,20€
0,50€
Monacon sinetti.
1€
2€
Reunakirjoitus 2€
Ruhtinaiden Albert II ja Rainier III muotokuvat. Ruhtinas Rainier III:n muotokuva. Kuusi tähtiparia.
Monacon eurokolikot | Kansalliset tunnukset
0,01€
0,02€
0,05€
Monacon vaakuna.
0,10€
0,20€
0,50€
Ruhtinas Albert II:n monogrammi.
1€
2€
Reunakirjoitus 2€
Ruhtinas Albert II:n muotokuva. Kuusi tähtiparia.

Kahden euron erikoisrahat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: 2 euron erikoisrahat
Monacon kahden euron erikoisrahat
2007

Ruhtinatar Grace Kellyn kuoleman 25. vuosipäivä

Kolikossa on ruhtinatar Gracen profiilikuva. Suunnittelija R.B.Baron.

Lyöntimäärä 20 001 kpl.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]