Mosaiikkibetoni

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomessa mosaiikkibetonilattioita on tehty yli sata vuotta. Yksi nykytoteutuksista on Asematunnelista metroon vievien liukuportaiden edessä. Tämän kompassikuvion yli kulkee keskimäärin 58 750 ihmistä päivässä.
Mosaiikkibetonilattiaa.

Mosaiikkibetoni on paikallavalettu tai tehdasvalmisteisista laatoista tehty pinnaltaan täplikkään kirjava lattianpäällyste. Mosaiikkibetonista valmistetaan myös esimerkiksi tehdasvalmisteisia askel- ja rintalankkujaselvennä portaisiin. Materiaalina mosaiikkibetoni on kulutusta kestävää ja helppohoitoista.

Mosaiikkibetoni valmistetaan sementin, kiviaineksen, veden ja väriaineiden seoksesta. Pinnan täplikkyys tulee esille, kun betonin pinta hiotaan. Näin saadaan näkyviin betonin kivirakeet, kooltaan 0–12 mm. Pinnan ulkonäköä voidaan vaihdella valitsemalla erivärisiä ja erikokoisia kivirakeita, massan eri väriaineita ja erilaisia muotoja valettavalle kappaleelle.

Paikallavalettu mosaikkibetoni

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paikallavalettu mosaiikkibetoni sementoidaan valun ja hionnan jälkeen. Näin saadaan hionnassa esiin tulleet huokoset ja halkeamat umpeen. Seuraavaksi tehtävän hienohionnan jälkeen lattia pestään ja suojakäsitellään. Suojakäsittelyaine estää likaa imeytymästä betonin huokosiin.

Kuten muutkin betonit, mosaiikkibetoni kutistuu kuivuessaan, jolloin siihen syntyy helposti halkeamia. Jakamalla paikallavalettu lattiapinta listoilla pienempiin osiin ei kutistumisrako ilmaannu keskelle laattaa vaan listasaumaan. Lisäksi jakolistoilla voidaan kuvioida lattiaa. Eri osiin voidaan myös käyttää eriväristä massaa tai kiviainesta. Jakolistat ovat yleensä messinkiä, ruostumatonta terästä tai muovia, aiemmin käytettiin myös sinkkisiä listoja.

Mosaiikkibetoni tarvitsee alleen kuormaa kantavana rakenteena toimivan betonilaatan. Pintaan tulevan mosaiikkibetonivalun paksuus on normaalisti 50–70 mm. Jos joudutaan tekemään ohuempi 30 mm laatta, käytetään polymeerisementtibetonia eli muovibetonia. Tällöin betonimassaan lisätään polymeeridispersiota, joka parantaa tiiviyttä ja tartuntaa alustaan.

Tehdasvalmisteinen mosaiikkibetonilaatta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mosaiikkibetonilaatta on joko valettu kahdesta erilaisesta betonikerroksesta, alapuoli tavallisesta betonista ja pinta mosaiikkibetonista, tai se on tyypiltään yksikerroslaatta, joka on kokonaan mosaiikkibetonia. Tehdasvalmisteisen mosaiikkibetonilaatan paksuus on 16–28 mm. Laatat ladotaan asennusbetonin päälle ja saumataan tiiviiksi lattiapinnaksi. Uudemmat 16–19 mm paksut yksikerroslaatat asennetaan samoin kuin kaakelilaatat. Laattojen koko on yleensä 297 × 297 mm tai 400 × 400 mm.

  • Betoni 2000:2 s. 18–21, ISSN 1235-2136.
  • Betoni 2002:3 s. 89.
  • Betoni 2005:1 s. 40–43.
  • Mosaiikibetoni, yleiset laatuvaatimukset, 1979, RT-kortti 31-10066.
  • SFS-EN 13748-1 Mosaiikkibetonilaatat. (Osa 1: Mosaiikkibetonilaatat sisäkäyttöön)
  • SFS-EN 13748-2 Mosaiikkibetonilaatat ulkokäyttöön.