Musiikkia Paanukirkossa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Paanukirkko

Musiikkia Paanukirkossa Musiikkijuhla on vuosittain Kärsämäellä järjestettävä klassisen musiikin tapahtuma. Ensimmäisen kerran tapahtuma järjestettiin vuonna 2005. Musiikkijuhlat järjestetään heinäkuussa ja ne kestävät 3–4 päivää. Festivaalille osallistuu vuosittain noin 500 konserttikävijää. Tapahtuman taiteellinen johtaja on pianisti Antti Hotti.[1] Musiikkia Paanukirkossa – Musiikkijuhla on osa Kärsämäen Kesä tapahtumakokonaisuutta, johon kuuluvat lisäksi ARS Kärsämäki -nykytaidenäyttely ja Elämäntarinafestivaali Tarinaniskennän SM-kilpailuineen.[2]

Musiikkijuhlien taustalla toimii Musiikkia Paanukirkossa ry, johon kuuluu aktiivisia paikkakuntalaisia ja musiikin ystäviä eri puolilta Suomea. Musiikkijuhlien alkuideoinnista ovat vastanneet Kärsämäeltä kotoisin oleva säveltäjä Asko Hyvärinen, intendentti-pianisti Hanna Kosonen ja Pekka Luukkonen. Asko Hyvärinen ja Hanna Kosonen toimivat juhlan taiteellisina johtajina vuoteen 2009 saakka.[1]

Edellisinä vuosina Musiikkia Paanukirkossa – Musiikkijuhlilla ovat esiintyneet muun muassa Esa Ruuttunen, Helena Juntunen, Ritva Oksanen, Johanna Rusanen-Kartano, Matti Ristinen sekä Meta4.

Musiikkijuhlilla on kuultu myös useita kantaesityksiä. Teoksia on esitetty muun muassa Jukka Koskiselta, Asko Hyväriseltä, Olli Virtaperkolta ja PerMagnus Lindborgilta.[3]

Konserttipaikat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääkonserttipaikkana toimii Kärsämäen Paanukirkko, jossa yhdistyvät moderni arkkitehtuuri ja 1700-luvun työmenetelmät. Paanukirkko on alueen merkittävimpiä nähtävyyksiä ja se kerää vuosittain tuhansia kävijöitä. Paanukirkko on akustiikaltaan erinomainen ja sinne mahtuu enimmillään noin 140 kuulijaa. Lisäksi konsertteja on pidetty esimerkiksi Sydänmaankylän Sykkeessä.[4]

Kannatuskonsertit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikkia Paanukirkossa ry järjestää myös ympäri vuoden kannatuskonsertteja, joilla kerätään varoja Musiikkijuhlan järjestämiseen.

  1. a b Musiikkia Paanukirkossa Musiikkia Paanukirkossa ry. Arkistoitu 22.9.2009. Viitattu 21. heinäkuuta 2010.
  2. Kärsämäen Kesä 2010. Kärsämäki: Kärsämäen Kesä. Arkistoitu 26.4.2010. Viitattu 27.7.2010.
  3. Kärsämäen Kesä 2010. Kärsämäki: Kärsämäen Kesä. Arkistoitu 26.4.2010. Viitattu 21.7.2010.
  4. Kärsämäen Kesä 2010. Kärsämäki: Kärsämäen Kesä. Arkistoitu 26.4.2010. Viitattu 21.7.2010.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]