Naistenmatka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pirkkalan kylät: 1-Partola, 2-Nuoliala, 3-Haikka, 4-Naistenmatka, 5-Sankila, 6-Kataisto, 7-Tanila, 8-Sionkylä, 9-Pappila, 10-Pirkkalankylä, 11-Toppari, 12-Ania, 13-Sorkkala. Vaaleankeltaiset kunnan ulkopuolisten kylien alueita.
Suupan keskusta Naistenmatkassa.

Naistenmatka on Pirkkalan 7. kunnanosa ja kylä. Sen asukasluku oli 800 henkeä vuonna 1997 eli noin 15 % Pirkkalan asukkaista. Ensimmäiset rakennukset Naistenmatkan kylällä olivat 1500-luvulla Suupanmäellä. Pirkkalan palvelut alkoivat 1950-luvun alkupuolella keskittyä Naistenmatkan ympäristöön, ja pian alueesta muodostui kunnan keskus (tunnetaan nimellä Suuppa). Kunnantalo valmistui alueelle 1964, koulukeskus 1968–1973, kirjasto 1977 ja terveyskeskus 1986. Naistenmatkan tuntumassa sijaitsee myös Pirkkalan uusi kirkko ja koulukeskuksessa Naistenmatkan koulu, Suupanniityn koulu ja Pirkkalan yhteislukio.

Kuntakeskusta on tarkoitus kehittää lähivuosina – Pirkkalan jotkin palvelut, kuten posti, ovat siirtyneet Tampereen rajalle Partolan kauppakeskittymän alueelle.

Naistenmatkan ja Vähäjärven kaupunginosan erottavan Vähäjärven pintaa nostettiin ja parannettiin 1990-luvun lopulla.

Naistenmatkan nimelle ei ole ilmeistä selitystä. Monet selitystarinoista viittaavat Näsijärven ympäristön asukkaiden Pirkkalan kirkolle suuntaamiin kirkkomatkoihin, mutta selitysmallit vaihtelevat.[1]

  1. Naistenmatka: tarinoita nimen takaa Pirkkala-seura. Arkistoitu 6.4.2016. Viitattu 5.4.2016.
Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.