Nida (Liettua)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nidan venesatamaa

Nida on entinen kalastajakylä Liettuan länsiosissa, Kuurinkynnäällä sijaitsevassa Neringan kaupunkikunnassa. Nida on tämän nykyään kaupungiksi luokitellun, vuoden 2012 alussa yhteensä 2 644 asukkaan[1] kaupunkikunnan keskuskylä.[2] Se on eteläisin kuudesta Liettuan puoleisista Kuurinkynnään kylistä, ja siitä on muodostunut merkittävä matkailukeskus Juodkrantėn tavoin. Kaupunkikunnan kylät sijaitsevat hiekkaharjanteen sisemmällä eli itäisellä Kuurinhaffin puoleisella reunalla. Alue on kuulunut aikoinaan Saksalle osana Itä-Preussia.

Kuurinkynnään läpäisevä maantie 167 kulkee kylän läheltä. Kynnään mantereesta erottavan vesiväylän yli kulkee lauttoja noin puolen tunnin välein Klaipėdasta (2 eri lauttapistettä). Oman polkupyörän, moottoripyörän tai auton käyttämisestä Kuurinkynnään kansallispuiston alueella peritään ajoneuvon koosta riippuva pääsymaksu. Nida sijaitsee noin 47 kilometriä lauttasatamasta etelälounaaseen.

Nidassa on piensatama aallonmurtajineen ja vierasvenepaikkoineen. Kylän pohjoispuolella on noin 800 metrin kiitotiellä varustettu pienlentokenttä. Venäjän Kaliningradin alue alkaa runsaan kolmen kilometrin päästä kylän eteläpuolelta.

Nähtävyyksiä ja uimarantoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nidan keskustassa sijaitsee muun muassa 1855 rakennettu luterilainen kirkko. Nidassa on myös leirintäalue.

Didžiojin mäeltä näkyvät sekä Nidan satamalaiturit pohjoisessa, että jo Venäjän Kaliningradin alueeseen kuuluva korkea mäki. Länsipuolella on kolme toisistaan erotettua uimarantaa: naturistien, naisten ja yleinen uimaranta. Rannalle pääsee polttoaineenjakelupisteen kohdalta, jonka vieressä on ravintola. Rannalle johtavalla polulla on ruokakahvila, jonka pihalla on lapsille tarkoitettuja puuveistoksia ja pieni leikkipuisto.

  1. Lietuvos statistikos metraštis - Statistical Yearbook of Lituania 2012 (pdf, noin 19 MB) (Luku 2: Administative territorial division and population, sivut 33- 72, sisältäen kaupunkien väestötiedot Taulukko 2.2. Cities and towns) ISSN 2029-3631. 2012. Vilna: Lietuvos statistikos departamentas. Viitattu 13.1.2013. (liettuaksi) ja (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  2. Neringa municipality regionai.stat.gov.lt. Arkistoitu 26.9.2010. Viitattu 13.1.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]