Nimrod

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Raamatussa mainittua myyttistä hallitsijaa. Nimen muita merkityksiä kerrotaan täsmennyssivulla.
Nimrod, David Scott, 1832.

Nimrod (hepreaksi: נִמְרוֹד, arabiaksi: نمرود‎) oli Raamatun ja legendojen mainitsema kuningas, Nooan pojan Haamin pojan Kusin poika, eli Nooan pojanpojanpoika. Raamatussa hänestä kerrotaan vain, että hän oli Babylonin, Erekin, Akkadin ja Kalnean kuningas ja samalla maailman ensimmäinen valtias, ja että hän oli myös mahtava metsästäjä[1]. Perinteisesti häntä on pidetty myös Babylonin tornin rakentajana, vaikka Raamatussa hänen nimeään ei tässä yhteydessä[2] mainitakaan.

Koska muinaisen historian tutkimus on edistynyt viime vuosikymmeninä, uskonnolliset ihmiset ovat pohtineet, voidaanko Nimrod löytää arkeologisista tiedoista. [3]

Nimrod heprealaisessa jumaltarustossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heprealaisessa jumaltarustossa Nimrod oli Sinearin paha kuningas, joka rakennutti Baabelin tornin.

Heprealaisten apokryfikirjojen mukaan Nimrod oli saanut ihmevoimia Aatamin ja Eevan, ihmiskunnan esivanhempien pitämien taianomaisten vaatteiden avulla. Väitettiin, että Jahve oli antanut nämä nahkaiset vaatteet lahjaksi pariskunnalle, ja niissä piili ihmeellinen voima, joka antoi kantajalleen voiton taisteluissa, ja eläimet tunnistivat niiden kantajan arvovallan. Koska Nimrod piti hallussaan näitä vaatteita, hän menestyi ja ihmiset pitivät häntä jumalana. Silti hän ei ollut tyytyväinen saamaansa ihailuun, ja hän päätti, että vain maailmanlaajuinen ihailu riittäisi hänelle. Sen vuoksi hän käski Sineriin rakennettavan niin korkean tornin, että siitä voisi hyökätä suoraan taivasta vastaan. Hän käski ampua pilviin nuolia, jotka putosivat maahan verta tippuen.

Taivaassa tilanne oli vakava, joten Jahven oli tehtävä jotakin. Hän sekoitti sinarilaisten puheen estääkseen Nimrodia korottamasta tornia edelleen: kun joku pyysi tiiltä, hän sai muurauslaastan. Pian tämä aiheutti rakentajien välille eripuraa ja jakoivat ihmiset vihamielisiin joukkoihin niin, että he keskeyttivät tornin rakentamisen. Siihen Nimrodin vaikutusvalta mureni ikiajoiksi.

Nimrodin myytin alkuperä on tuntematon, mutta hiljattain löydetystä sumerilaisista kertomuksista on löydetty katkelmia, joiden mukaan Enki eriytti kielet tuhoten sumerilaisen sivistyksen.

On myös esitetty, että myytti olisi yhdistelmä viittauksista suurenmoisiin zikkurateihin, temppelitorneihin joissa Kaksoisvirtainmaan jumalten sanottiin asuvan.

  • Maailman myytit ja tarut, Arthur Cotterell

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]