Paavo Poutiainen (valokuvaaja)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Paavo Johannes Poutiainen (2. tai 3. lokakuuta 1903 Valkeala – 3. helmikuuta 1953 Helsinki) oli suomalainen lehtivalokuvaaja. Hänellä oli oma valokuvaamo nimellä Kuvavalmistamo Poutiainen Oy.[1][2]

Poutiainen toimi vuodesta 1927 Uuden Suomen vakinaisena kuvaajana.

Poutiaisen kuuluisa valokuva Eino Niemisestä revittyine housuineen.

Kuuluisimmat kuvansa Poutiainen otti niin sanotun Vaasan mellakan yhteydessä. Vaasan raastuvanoikeudessa käsiteltiin 4. kesäkuuta 1930 vaasalaisen Työn Äänen kirjapainon särkemisjuttua. Paikalle oli saapunut noin 1 800 Lapuan liikkeen kannattajaa jotka alkoivat pahoinpidellä jutussa todistajana toiminutta Työn Äänen faktoria Eino Niemistä ensin oikeustalon eteisessä ja sen jälkeen ulkona kadulla. Väkijoukko seurasi tekoa sivusta, eikä poliisi puuttunut asiaan. Lehtikuvaajana paikalla ollut Paavo Poutiainen yllytti tekijöitä, ja saikin otetuksi yhdet Suomen lehdistöhistorian tunnetuimmat kuvat.

Joulukuussa 1940 Poutiainen oli Helsingin rautatieasemalla yhdessä muiden lehtikuvaajien kanssa kuvaamassa presidentti Kyösti Kallion lähtöä Nivalaan. Kun sairauskohtauksen saanut Kallio kaatui eversti Aladár Paasosen käsivarsille Poutiainen huusi muille kuvaajille Pojat! Tätä ei sitten kuvata!. Muut tottelivatkin häntä. Poutiaisen todelliseksi motiiviksi epäiltiin kuitenkin jälkeenpäin sitä, että häneltä itseltään oli loppunut filmi kamerasta.

Jatkosodan aikana tk-kuvaajana toiminut Poutiainen kuvasi kesällä 1942 10 minuutin pituisen 16mm mykän värielokuvan Itä-Karjalassa Petroskoissa, Karhumäessä ja Pohjois-Aunuksessa (Värivälähdyksiä Äänisen rannoilta). Elokuva lienee ainoa suomalainen jatkosodan aikana sotatoimialueella kuvattu värielokuva, ja se on säilynyt nykypäiviin saakka alkutekstejä lukuun ottamatta.

Vuonna 1945 Poutiainen näytteli pienessä sivuosassa Jorma Nortimon ohjaamassa elokuvassa Tähtireportterit tulevat.

  1. Paavo Poutiainen (s. 1903, k. 1953) kukakuvasi.valokuvataiteenmuseo.fi. Viitattu 22.1.2024.
  2. Paavo Poutiainen (valokuvaaja) Elonetissä. Viitattu 22.1.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]