Pauliina Turakka Purhonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pauliina Turakka Purhonen
Henkilötiedot
Syntynyt1971
Haapavesi
Taiteilija
Ala nykytaiteilija
Kuuluisimpia töitä Riiko (2009), Mörkö itse kolmantena (2011), Ex Paradiso (2013), Paratiisin vartija (2013)

Pauliina Turakka Purhonen (s. 1971 Haapavesi)[1] on suomalainen kuvataiteilija. Hänet tunnetaan erityisesti maalauksistaan ja tekstiiliveistoksistaan. Hän on naimisissa taiteilija Kalle Turakka Purhosen kanssa, ja heillä on kolme lasta.[2]

Turakka Purhonen opiskeli vuosina 1994–1996 Kuopion käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa keramiikkalinjalla, sekä vuodesta 1996 alkaen Kuvataideakatemian maalausosastolla, josta hän valmistui taiteen maisteriksi vuonna 2003.[1] Sittemmin hän on ollut mukana useissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä, ja hänen teoksiaan on useiden museoiden kokoelmissa Suomessa ja Pohjoismaissa. Turakka Purhonen on toiminut myös opettajana muun muassa Kuvataideakatemiassa ja Taidekoulu Maassa.[1]

Turakka Purhosen teosten lähtökohtia ovat usein lähipiirin ihmiset ja esineet. Hänen maalauksiaan on luonnehdittu voimakkaan todentuntuisiksi ja rehellisiksi, ja niiden yhteydessä on korostettu havainnointia, sekä siihen kuluvaa aikaa. Keskiaikaisten kirkkojen pyhimysveistokset tekivät Turakka Purhoseen syvän vaikutuksen jo hänen lapsuudessaan Ahvenanmaalla, ja ne ovat usein olleet lähtökohta hänen nukkemaisille tekstiiliveistoksilleen.[3] On korostettu käsin ommeltujen ja yksityiskohtaisten veistosten käsinkosketeltavuutta ja ruumiillisuutta, jopa haavoittuvuutta.[4]

Vuonna 2006 Turakka Purhoselle myönnettiin Suomen Taideyhdistyksen dukaattipalkinto.[5] Lokakuussa 2013 hänet nimettiin Ars Fennica -ehdokkaaksi.[6]

Turakka Purhosen näyttelyitä on ollut Titanik-galleriassa, Huuto-gallerioissa, Forum Boxissa, Turun Taidemuseon studiossa ja Amos Andersonin taidemuseossa. Hänen teoksiaan on nähty lisäksi Mäntän kuvataideviikoilla, Purnussa ja Kiasmassa muun muassa Ars Fennica -näyttelyssä.

  1. a b c Pauliina Turakka Purhonen (Arkistoitu) Turakka Purhosen kotisivut. Arkistoitu 5.3.2012. Viitattu 24.10.2013.
  2. Martin, Kaj: "Pauliina Turakka Purhosen taiteesta". Julkaisussa Pistoja & Vetoja. Pauliina Turakka Purhonen 1.4.–25.7.2011. Amos Andersonin taidemuseo. s. 7–8.
  3. Martin, Kaj: "Pauliina Turakka Purhosen taiteesta". Julkaisussa Pistoja & Vetoja. Pauliina Turakka Purhonen 1.4.–25.7.2011. s. 7–9; Tihinen, Juha-Heikki: "Kuvassa näkee sen, minkä tietää itsestään". Julkaisussa Pistoja & Vetoja. Pauliina Turakka Purhonen 1.4.–25.7.2011. s. 19, 25–27.
  4. Saari, Lars: Yhteispeliä Turussa. Taide, 2006, 46. vsk, nro 6. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 24.10.2013. (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Taideyhdistyksen dukaattipalkinto Pauliina Turakka Purhoselle 11.12.2006. Yle Uutiset.
  6. Ars Fennica -kuvataidepalkintoehdokkaat julki 23.10.2013. Yle Uutiset. Viitattu 24.10.2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]