Perintä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee velkojen maksua. Genotyyppi käsittelee geenien perintää ja perintä (ohjelmointi) olio-ohjelmoinnin käsitettä.

Perintä tarkoittaa laissa kaikkia toimia, joiden tarkoituksena on saada velallinen vapaaehtoisesti maksamaan erääntynyt velkojan saatava. Perintälakia ei sovelleta saatavan velkomiseen tuomioistuimessa eikä perintään ulosottomenettelyssä.

Saatavaa voi periä alkuperäinen velkoja tai toimeksisaaja, esimerkiksi perintätoimisto. Ammattimainen perintätoiminta on luvanvaraista, ja perintätoimintaa harjoittavan pitää olla eräin poikkeuksin rekisteröitynyt Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylläpitämään rekisteriin. Perintää voi kuitenkin suorittaa ammattimaisesti omissa nimissä ilman rekisteröitymistä.

Perintälain soveltamisesta ja hyvän perintätavan sisällöstä kuluttajaperinnässä päättää viime kädessä markkinaoikeus. Hyvä perintätapa tarkoittaa sitä, että sopimusten maksuviivästysehdot ovat kohtuulliset. Perintälaki säätelee perintäkulujen maksimimääriä.

Suomessa perintää harjoittavat perintätoimistot.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]