Pyhän Marian kirkko (Pietari)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo Pietarissa olevasta kirkosta. Pyhän Marian kirkkoja on muitakin.
Pyhän Marian seurakunnan kotikirkko Pietarissa
Pyhän Marian kirkko sisältä

Pyhän Marian kirkko on vuonna 1805 valmistunut luterilainen Inkerin kirkon piispankirkko Pietarissa lähellä Nevski prospektia ja Palatsiaukiota. Kirkko vihittiin uudelleen käyttöön helluntaina 19. toukokuuta 2002. Se peruskorjattiin Kirkon Ulkomaanavun rahoittamana vuosina 1999–2002.

Nykyseurakunnan edeltäjä perustettiin 1640 Nevanlinnassa, ja se kuului ruotsalaisen seurakunnan yhteyteen. Pohjan sodan jälkeen Inkerin alue siirtyi Venäjän alaisuuteen, ja osa seurakuntalaisista muutti asumaan Pietariin. Seurakunta alkoi kokoontua 1703 pastori Jaakko Meidelinin kodissa.

1734 keisarinna Anna lahjoitti seurakunnalle nykyisen Nevski Prospektin läheisyydestä tontin, jolle rakennettiin puinen Pyhän Annan kirkko. 1745 suomalainen seurakunta erotettiin ruotsalaisesta omaksi yhteisökseen. 1767 suomalaiset saivat ensimmäisen oman kirkkonsa. Puukirkko vaihtui sittemmin kiviseksi. Kirkon yhteydessä oli kaksi orpokotia, vaivaistalo, köyhien avustusrahasto ja koulu. Seurakunnan omistuksiin kuului myös kappeli Mitrofanin hautausmaalla ja rukoushuone Lahden kylässä.

1938 kirkko suljettiin ja muutettiin yhteisasuntolaksi. 1970–1990 tiloissa toimi Dom Prirody -niminen (ven. Дом Природы) pysyvä botaninen näyttely. 1990 rakennus luovutettiin Inkerin kirkolle ja vihittiin toukokuussa 2002. Vihkimystilaisuuden vieraina olivat tasavallan presidentti Tarja Halonen, Pietarin silloinen kuvernööri, äidin puolelta inkerinsuomalainen Vladimir Jakovlev ja arkkipiispa Jukka Paarma.

Nykyinen kivirakennus on vuodelta 1803, ja se vihittiin käyttöön 12. joulukuuta 1805. Alkuperäistä Paulsenin suunnittelemaa rakennusta muutettiin 1871 (arkkitehti Anderson) ja vielä 1890-luvulla (Benois).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä kirkkoihin tai muihin uskonnollisiin rakennuksiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.