Robert Loggia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Robert Loggia

Salvatore "Robert" Loggia (3. tammikuuta 19304. joulukuuta 2015) oli yhdysvaltalainen elokuva- ja televisionäyttelijä.

Loggia syntyi Staten Islandissa New Yorkissa italialaisille vanhemmille. Hän aloitti näyttelijäntyönsä opiskeltuaan journalismia Missourin yliopistossa (valm. 1951) ja palveltuaan Yhdysvaltain maavoimissa.

Loggia työskenteli Broadwaylle 1950-luvun vuosina. 1960-luvulla hän tuli tunnetuksi muun muassa sarjasta T.H.E. Cat. Tärkeitä rooleja on ollut esimerkiksi elokuvissa Upseeri ja herrasmies (1982), Scarface – arpinaama (1983), Prizzin kunnia (1985), Big – isoksi yhdessä yössä (1988) ja Independence Day – Maailmojen sota (1996) sekä antanut äänensä Disneyn piirroselokuvaan Oliver ja kumppanit.

Loggia tuli tunnetuksi myös äänenä muun muassa sarjassa Tom Goes to the Mayor (2004–2006) sekä tietokone ja -videopeleissä, kuten Grand Theft Auto 3:ssa (2001).

Loggia oli vuonna 1985 ehdolla parhaan miessivuosan esittäjän Oscar-palkinnon saajaksi Richard Marquandin trilleristä Viiltävä terä. Hänellä on ollut myös useita Emmy-ehdokkuuksia.

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loggia meni vuonna 1954 naimisiin Marjorie Sloanin kanssa. Liitosta syntyi kolme lasta, mutta se päättyi lopulta eroon.

27. joulukuuta 1982 Robert Loggia solmi avioliiton Audrey O'Brienin kanssa. Hänellä on neljä lasta.

Loggia oli Merv Griffinin läheinen ystävä.

Loggia kuoli 4. joulukuuta 2015.[1]

  1. Näyttelijä Robert Loggia on kuollut Ilta-Sanomat. 5.12.2015. Arkistoitu 5.12.2015. Viitattu 5.12.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.