Roger Tory Peterson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Roger Tory Peterson Institute

Roger Tory Peterson (28. elokuuta 1908 Jamestown, New York28. heinäkuuta 1996 Old Lyme, Connecticut) oli yhdysvaltalainen taidemaalari, lintutieteilijä ja luonnonsuojelija.

Petersonin vanhemmat olivat Charles Peterson, joka oli syntynyt Ruotsissa, ja Henrietta Badar, joka oli syntynyt Saksassa. Hänen puolisonsa oli Barbara Coulter Peterson.

Peterson oli lapsena yksinäinen ja luki paljon kirjoja. Kirja, joka antoi hänen elämälleen suunnan, oli Ernest Thompson Setonin 1903 kirjoittama Kaksi partiopoikaa. Peterson samaistui kirjan päähenkilöön Janiin. Eräs hänen opettajistaan, Blanche Hornbeck, perusti nuorille tarkoitetun luontokerhon Junior Audubon Clubin, joka kokoontui koulun jälkeen. Kerran opettaja antoi lapsille tehtäväksi maalata vesiväreillä jokin lintu Eatonin kirjasta The Birds of New York State. Peterson sai väritettäväkseen sinitöyhtönärhen, ja tämän jälkeen hän päätti ruveta lintumaalariksi.

Päätettyään koulunsa Peterson muutti New Yorkiin ja opiskeli maalaustaidetta, minkä jälkeen hän opetti tieteitä ja taiteita Massachusettsissa. Vuonna 1934 hän julkaisi ensimmäisen kirjansa Guide to the Birds, joka oli ensimmäinen varsinainen lintujen määrityskirja, ja jonka kahden tuhannen kappaleen painos myytiin loppuun viikossa. Kirjasta otettiin viisi uusintapainosta. Kirjan kustantaja alkoi julkaista The Peterson Field Guides -nimistä sarjaa, johon Peterson myös kirjoitti. Sarjassa on julkaistu ainakin 51 osaa.

New Yorkin osavaltion ympäristönsuojeluviraston Roger Tory Peterson Institute Jamestownissa on nimetty hänen kunniakseen.[1]

Muita teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Peterson, Roger; Guy Mountfort ja Philip Hollom (1954): A Field Guide to the Birds of Britain and Europe, Collins.
  • Peterson, Roger & Fisher, James: The World of Birds (1964).
  • Peterson, R.T. ja E. Chaliff (1973); A Field Guide to Mexican Birds, Houghton Mifflin Co., Boston, Massachusetts.