Romania yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sija                   Yhteensä
35. 5 8 12 25

Romania on osallistunut kaikkiin yleisurheilun ulkoratojen täyden ohjelman maailmanmestaruuskilpailuihin, jollaiset järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1983. Se on saavuttanut MM-kilpailuissa yhteensä 25 mitalia, joista viisi on kultaisia. Yhtä lukuun ottamatta kaikki mitalit ovat naisten lajeista.

Romanian ensimmäinen MM-mitalisti oli pituushyppääjä Anișoara Cușmir, joka sijoittui hopealle Helsingissä 1983. Ensimmäisen kultamitalinsa maa sai vasta vuonna 1997, kun Gabriela Szabo voitti 5 000 metrin juoksun. Szabo oli paras myös 5 000 metrillä Sevillassa 1999 ja 1 500 metrillä Edmontonissa 2001. Muut romanialaiset maailmanmestarit ovat vuonna 1999 moukarinheiton voittanut Mihaela Melinte ja vuonna 2001 maratonjuoksun voittanut Lidia Simon. Ainoa MM-mitaleille yltänyt romanialainen mies on Marian Oprea, joka sai kolmiloikassa pronssia vuonna 2005.

Ilman mitaleja Romania jäi ensimmäisen kerran Pariisissa 2003, jossa parhaana romanialaisena Ionela Târlea sijoittui 400 metrin aitajuoksussa neljänneksi. Osakassa 2007 kiekonheittäjä Nicoleta Grasu ja Berliinissä 2009 keihäänheittäjä Monica Stoian nousivat molemmat jälkikäteen pronssille kilpakumppanin dopinghylkäyksen jälkeen. Daegussa 2011 pistesijoille ylsivät vain kuudenneksi moukarinheitossa sijoittunut Bianca Perie ja kahdeksanneksi kiekonheitossa sijoittunut Grasu. Moskovassa 2013 Romanian parhaista suorituksista vastasivat kolmiloikassa kuudenneksi sijoittunut Marian Oprea sekä kuudenneksi sijoittunut naisten 4 × 400 metrin viestijuoksujoukkue. Pekingissä 2015 ainoan pistesijan saavutti Oprea kolmiloikan kuudennella sijallaan. Lontoossa 2017 parhaiten sijoittuivat 12:nneksi yltäneet kuulantyöntäjä Andrei Gag ja pituushyppääjä Alina Rotaru. Dohassa 2019 pistesijoille ylsivät neljänneksi sijoittunut kiekonheittäjä Alin Alexandru Firfirica ja kuudenneksi sijoittunut pituushyppääjä Alina Rotaru. Eugenessa 2022 pisteille ylsivät kuudenneksi sijoittunut moukarinheittäjä Bianca Ghelber (o.s. Perie) ja seitsemänneksi sijoittunut kiekonheittäjä Alin Alexandru Firfirica. Budapestissä 2023 Alina Rotaru-Kottman (o.s. Rotaru) saavutti pituushypyssä pronssia ja lisäksi moukarinheittäjä Bianca Ghelber sijoittui seitsemänneksi.

Romanian MM-mitalit kisoittain

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kisavuosi ja -paikka Miehet Naiset Yhteensä
Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Sijoitus
mitalitilastossa
1983 Helsinki 0 0 0 0 1 0 0 1 0 1 15.
1987 Rooma 0 0 0 0 1 1 0 1 1 2 19.
1991 Tokio 0 0 0 0 1 1 0 1 1 2 18.
1993 Stuttgart 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 29.
1995 Göteborg 0 0 0 0 2 0 0 2 0 2 26.
1997 Ateena 0 0 0 1 1 1 1 1 1 3 14.
1999 Sevilla 0 0 0 2 0 2 2 0 2 4 10.
2001 Edmonton 0 0 0 2 2 0 2 2 0 4 8.
2003 Pariisi 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2005 Helsinki 0 0 1 0 0 1 0 0 2 2 31.
2007 Osaka 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 36.
2009 Berliini 0 0 0 0 0 2 0 0 2 2 34.
2011 Daegu 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2013 Moskova 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2015 Peking 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2017 Lontoo 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2019 Doha 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2022 Eugene 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2023 Budapest 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 39.
Yhteensä 0 0 1 5 8 11 5 8 12 25 35.

Romanian MM-mitaliurheilijat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Vuodet
Gabriela Szabo 3 0 0 3 1997–2001
Lidia Simon 1 0 2 3 1997–2001
Mihaela Melinte 1 0 0 1 1999
Nicoleta Grasu 0 1 3 4 1999–2009
Anișoara Cușmir 0 1 0 1 1983
Maricica Puică 0 1 0 1 1987
Liliana Năstase 0 1 0 1 1991
Anuța Cătună 0 1 0 1 1995
Felicia Țilea 0 1 0 1 1995
Rodica Mateescu 0 1 0 1 1997
Violeta Szekely 0 1 0 1 2001
Ella Kovacs 0 0 2 2 1991–1993
Doina Melinte 0 0 1 1 1987
Marian Oprea 0 0 1 1 2005
Constantina Tomescu 0 0 1 1 2005
Monica Stoian 0 0 1 1 2009
Alina Rotaru-Kottmann 0 0 1 1 2023