Sähköjohto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hienosäikeinen kuparijohdin

Sähköjohto on sähköä johtavasta aineesta, johteesta valmistettu, virtapiirin osaksi kytketty osa, jota pitkin sähkövirta kulkee. Sähköjohdot tehdään yleensä kuparista tai alumiinista ja ne eristetään muovi- tai kumieristevaipalla. Sähköjohtoon voi kuulua liittimet, joilla se voidaan kiinnittää helposti-irrotettavaksi kohteeseensa.

Moninapaista sähköjohtoa kutsutaan kaapeliksi[1]. Sähköjohtoja ja -kaapeleita valmistetaan moniin käyttötarkoituksiin ja monenlaisiin olosuhteisiin: niitä valmistetaan muun muassa korkeille jännitteille, korkeisiin lämpötiloihin ja kestämään erityistä mekaanista rasitusta (robottikaapelit) ja kemiallista rasitusta (erityiset vaippamateriaalit). Radiotekniikassa ja tietoliikenteessä tarvitaan häiriösuojattuja kaapeleita, joiden rakenteeseen on lisätty metallinen suojavaippa. Korkeilla taajuuksilla pitkä kaapeli muodostaa aina siirtolinjan, jonka siirtoimpedanssi täytyy ottaa huomioon signaalinsiirrossa.

Johdon paksuus voidaan ilmaista poikkipinta-alana ja neliömillimetreinä (mm²). Yleisimpiä poikkipintoja voivat olla 0,5; 0,75; 1,0; 1,5; 2,5; 4; 6; 10; 16 ja 25 mm². Lisäksi on olemassa valmiita standardeja kuten American Wire Gauge ja brittiläinen Standard Wire Gauge. Kaapelin virrankesto riippuu poikkipinta-alasta - tavanomaisissa olosuhteissa 1,5 mm²:n kuparijohdin välittää korkeintaan 10 A:n virran. Johtimen sisäinen resistanssi eli vastus luonnollisesti kasvaa johtimen pituuden kasvaessa. Tämä on syytä ottaa huomioon käytettäessä esim. pitkiä jatkojohtoja. Sähköjohtimen virrankeston ylittävä virta kuumentaa sähköjohdinta. Kuumeneminen on epäedullinen ilmiö sähkönsiirrossa. Sen takia sähköenergiaa muuttuu lämpöenergiaksi vähentäen siirron hyötysuhdetta. Kuumeneva sähköjohto voi olla myös turvallisuusriski ympäristölle tulipalon muodossa. Johdon taivutussäteellä on tässä suhteessa oma merkityksensä.[2]

Ensimmäisenä sähkön johtuvuusominaisuuden havaitsi saksalainen Otto von Guericke 1600-luvulla. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt löytönsä merkitystä. Stephen Gray huomasimilloin? sähkönjohtavuuden hankaussähköä tuottavan lasiputken kanssa tehtyjen kokeidensa yhteydessä. Hän yhdisti lasiputken pellavalankoihin ja myöhemmin silkkilankoihin, joita pitkin sähköä voitiin siirtää. Gray kokeilimilloin? monia aineita ja huomasi toisten esineiden kelpaavan johtimiksi ja toisten eristeiksi. Eristeet osoittautuvat samoiksi kuin aiemminmilloin? William Gilbertin määrittelemät sähköiset aineet, joita hankaamalla syntyi sähköisiä ilmiöitä.

Johdon resistanssi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johdon resistanssi voidaan laskea pituudesta ja poikkipinta-alasta, kun tiedetään johdon materiaalin ominaisvastus:

,

missä ρ on ominaisvastus, L johdon pituus ja A sen poikkipinta-ala.

Jos lämpötila on tavanomaisesta poikkeava, sen vaikutus ominaisvastukseen pitää myös huomioida.

Johdon käyttäytyminen vaihtojännitteellä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suoran johdon induktanssi voidaan arvioida kaavalla:lähde?

L = 2 l [ln(2 l/r) - 1] nH

Tässä kaavassa l on pituus senttimetriä, r on säde senttimetreinä ja tuloksena saadaan induktanssi L nanohenryinä.

Tästä voidaan edelleen laskea tietyllä taajuudella johdon vaihtovirtavastus eli reaktanssi ohmeina.

Kaavan perusteella metrin mittaisen johdon, jonka halkaisija on 1 mm, induktanssi on noin 1,5 μH.

Korkeilla taajuuksilla virranahtoilmiö aiheuttavaa virran pakkaantumisen johdon pintaosiin.

Koot ja kuormitettavuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asennustapa

  • A uppoasennukselle
  • C pinta-asennukselle
  • D maa-asennukselle
  • E vapaasti ilmaan tehtävälle asennukselle

Kuparijohtimet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuparijohtimen käyttökoot ja -virrat 230/400 V SFS 6000 -standardin mukaan.
Johdin Asennustapa A Asennustapa C Asennustapa D Asennustapa E Yleisin sulakekoko (automaatti/tulppa/kahva)
1,5 mm² 14 A 18,5 A 26 A 19 A 10 A
2,5 mm² 19 A 25 A 35 A 26 A 16 A
4 mm² 24 A 34 A 46 A 36 A 20 A
6 mm² 31 A 43 A 57 A 45 A 25-32 A
10 mm² 41 A 60 A 77 A 63 A 32-35 A
16 mm² 55 A 80 A 100 A 85 A 50 A
25 mm² 72 A 102 A 130 A 107 A 63 A
35 mm² 88 A 126 A 160 A 134 A 80 A
50 mm² 105 A 153 A 190 A 162 A 100 A
70 mm² 133 A 195 A 240 A 208 A 125 A
95 mm² 159 A 236 A 285 A 252 A 125-160 A
120 mm² 182 A 274 A 325 A 292 A 160 A
150 mm² 208 A 317 A 370 A 338 A 160-200 A
185 mm² 236 A 361 A 420 A 386 A 200 A
240 mm² 278 A 427 A 480 A 456 A 250 A
300 mm² 316 A 492 A 550 A 527 A 315 A

Poikkeuksia esiintyy työmaakeskuksissa, joissa virrat voivat olla suurempia "tilapäiskäytön" takia ja jatkojohdoissa.

Kaapelit mitoitetaan kuormitettavuuden mukaan yhtä kokoa suuremmiksi siksi, että ne kestäisivät oikosulkuvirran.

Yli 16 mm²:n kuparimaakaapeleita käytetään nykyään harvoin kuparin kalleuden vuoksi.

Alumiinijohtimet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alumiinijohtimen käyttökoot ja -virrat 230/400 V SFS 6000 -standardin mukaan.
Johdin Asennustapa A Asennustapa C Asennustapa D Asennustapa E
16 mm² 43 A 62 A 78 A 65 A
25 mm² 56 A 77 A 100 A 83 A
35 mm² 69 A 95 A 125 A 102 A
50 mm² 83 A 117 A 150 A 124 A
70 mm² 104 A 148 A 185 A 159 A
95 mm² 125 A 180 A 220 A 194 A
120 mm² 143 A 209 A 255 A 224 A
150 mm² 164 A 240 A 280 A 260 A
185 mm² 187 A 274 A 330 A 297 A
240 mm² 219 A 323 A 375 A 350 A
300 mm² 257 A 372 A 430 A 404 A

Alumiinikaapeleita käytetään harvoin muussa kuin ilma- ja maakaapeliasennuksissa.

Poikkeuksia esiintyy työmaakeskuksissa, joissa virrat voivat olla suurempia "tilapäiskäytön" takia.

Kaapelit mitoitetaan kuormitettavuuden mukaan yhtä kokoa suuremmiksi siksi, että ne kestäisivät oikosulkuvirran.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]