Särkiniemi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kaupunginosaa. Seppo Särkiniemi käsittelee kansanedustajaa.
Särkiniemi
Kaupunki Kuopio
Kaupunginosa nro 15
Väkiluku 4 000
Särkiniemen ostari Kuopion Särkiniemessä (Rimpitie 2).

Särkiniemi (usein myös Särkiniemi-Särkilahti) on kaupunginosa Kuopiossa noin 3–4 kilometrin päässä keskustasta. Asukkaita alueella on noin 4 000. Kaupunginosa jakautuu pääosin 1970-luvulla rakennettuun Särkiniemeen ja 2000-luvulla aloitettuun Särkilahteen. Alueita yhdistää Särkilahden silta, jossa saavat liikkua kävelijät, pyöräilijät ja paikallisbussit. Alueen palvelut ovat keskittyneet Särkiniemeen. Särkiniemessä sijaitsee myös sähköalan yritys POK Group ja Särkiniemen koulu. Särkiniemessä on Sale, K-Market ja Neste-huoltoasema. Särkilahden alueella oli aiemmin Siwa.

Särkiniemi-Särkilahti -alueelle on sijoittunut vain noin 700 työpaikkaa, joten aluetta voi pitää vahvasti asumiseen painottuneena[1].

Alueen linja-autoliikennöinti on joukkoliikenteeseen suunnattujen panostusten (mm. Särkilahden silta ja joukkoliikennekatu) ansiosta erittäin voimakasta.

  1. Kuopion työpaikat ja elinkeinorakenne 1.1.2008. Kuopion kaupungin yrityspalvelu, 2008. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 8.1.2009). (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.