Saif Saaeed Shaheen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Saif Saaeed Shaheen (2009)
Saif Saaeed Shaheen (2009)
Maa:  Qatar
Miesten yleisurheilu
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Pariisi 2003 estejuoksu
Kultaa Kultaa Helsinki 2005 estejuoksu
Sisäratojen MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Moskova 2006 3 000 m

Saif Saaeed Shaheen (s. 15. lokakuuta 1982) on kenialaissyntyinen kalenjin-heimoon kuuluva juoksija, jonka päälajina on estejuoksu. Hän edustaa nykyisin Qataria.

12. elokuuta vuonna 2003 hän muutti nimensä Stephen Cheronosta Saif Saaeed Shaheeniksi ja loikkasi Keniasta Qatarin kansalaiseksi. Tietojen mukaan Qatarin valtio maksaa Shaheenille 1 000 Yhdysvaltain dollaria joka kuukausi hänen elämänsä loppuun saakka, ja miljoona dollaria jokaisesta arvokisavoitosta.

Shaheenin loikkaus aiheutti suuria tunteita Keniassa, ja maan presidentti, kikuju Mwai Kibaki piti jopa puheen asian tiimoilta ennen Pariisin MM-kisoja, jossa hän paheksui asiaa jyrkästi ja kehotti kansalaisia vastustamaan kiusausta vaihtaa kansalaisuutta rahan takia. Myös muutama muu kenialainen, muun muassa Albert Chepkurui (nyk. Ahmad Hassan Abdullah), on päätynyt vastaavanlaiseen ratkaisuun ja loikannut joko Qatariin tai Bahrainiin.

Shaheen joutui Kenian liiton vastustuksen takia jäämään pois 2004 Ateenan olympialaisista. Hän voitti maailmanmestaruudet sekä 2003 Pariisissa ja 2005 Helsingissä. Molemmilla kerroilla hopealle jäi 2004 Ateenasta olympiakultaa voittanut Ezekiel Kemboi. 2006 Moskovan MM-hallikisoissa hän oli 3 000 metrillä hopealla Kenenisa Bekelen takana voitettuaan sitä ennen ensimmäisessä hallijuoksussaan samalla matkalla Aasian mestaruuden. Osakan MM-kisoista 2007 hän joutui jäämään pois polvivamman vuoksi[1].

Saif Saaeed Shaheen juoksi 3 000 metrin esteiden maailmanennätyksen 7.53,63 syyskuussa 2004. Ennätyksen rikkoi Lamecha Girma kesäkuussa 2023.[2]

Shaheenin veljiä ovat estejuoksun maailmanmestari Christopher Koskei ja estejuoksun nuorten MM-mitalisti Abraham Cherono.[3]

3 000 metrin estejuoksu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
IAAF Grand Prix -finaali 2001 kolmas 8.18,85 Melbourne 9. syyskuuta 2001
Kansainyhteisön kisat 2002 voitto 8.19.41 Manchester 27. heinäkuuta 2002
Afrikan mestaruuskilpailut 2002 kolmas 8.23,85 Radés 2002
MM-kilpailut 2003 kultaa 8.04,39 Pariisi (Saint-Denis) 26. elokuuta 2003
IAAF:n yleisurheilufinaali 2003 voitto 7.57,38 Monaco, 14. syyskuuta 2003
IAAF:n yleisurheilufinaali 2004 voitto 7.56,94 Monaco, 19. syyskuuta 2004
MM-kilpailut 2005 kultaa 8.13,31 Helsinki, 9. elokuuta 2005

Maastojuoksun pitkä matka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maastojuoksun MM-kilpailut 2005 kahdeksas 35.53 St Etienne-St Galmier, 20. maaliskuuta 2005

Maastojuoksun lyhyt matka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maastojuoksun MM-kilpailut 2004 kuudes 11.44 Bryssel, 20. maaliskuuta 2004
Maastojuoksun MM-kilpailut 2005 neljäs 11.42 St Etienne-St Galmier, 19. maaliskuuta 2005

Henkilökohtaiset ennätykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1 500 m: 3.33,51 Berliini 3. syyskuuta 2006
2 000 m: 5.03,06 Villeneuve-d'Ascq 17. kesäkuuta 2001
3 000 m: 7.32,46 Doha 8. toukokuuta 2009
Kaksi mailia 8.18,80 Lontoo 7. elokuuta 1999
5 000 m: 12.48,81 Ostrava 12. kesäkuuta 2003
2 000 m esteet: 5.14,53 Doha 13. toukokuuta 2005
3 000 m esteet: 7.53,63 Bryssel 3. syyskuuta 2004
  1. Estemestari Shaheen jää pois MM-Osakasta 11.7.2007. MTV3. Viitattu 30.7.2008.
  2. Hengästyttävä kolmen ME:n juoksuilta Pariisin Timanttiliigassa Yleisurheilu.fi. 9.6.2023. Viitattu 18.6.2023.
  3. Cherono and Talel the two to watch in Vilamoura 2000. IAAF. Viitattu 30.7.2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]