Siikamäki-Peiposjärvi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Siikamäki-Peiposjärvi, kaikenkokoisten kotien kylä, on entisen Pieksämäen maalaiskunnan alueella oleva kahden kylän, Peiposjärven ja Siikamäen muodostama kokonaisuus, josta tuli Suomen vuoden kylä 2008.

Kylässä toimii vuonna 1959 perustettu urheiluseura Peiposjärven Visa, jonka toiminta alkoi yleisurheilulla. Myöhempiä lajeja ovat pesäpallo, naisvoimistelu ja jalkapallo. Nykyään pelataan kesäisin pesäpalloa, harjoitetaan voimistelua Peiposjärven koululla sekä ylläpidetään Lasten ja Nuorten discoa. Peiposjärven koulu on Pieksämäen vanhin. Se perustettiin 1899. [1]

Muita yhdistyksiä ja yhteisöjä ovat urheiluseuran lisäksi mm. Maaveden maa- ja kotitalousseura ry, Peiposjärven 4H-kerho[2] ja metsästysseura[3].

Kylässä järjestetään vuosittain kesällä nostalgiailtamat.[4]

Siikamäen rautatieasema sijaitsee kylän alueella. Henkilöliikenne asemalle lopetettiin 1989[5]. Siikamäen postikonttori toimi samassa aseman yhteydessä vuodesta 1913 vuoteen 1991, jona aikana Siikamäellä oli oma postileimansakin[6]. Myös Peiposjärvellä on ollut oma postileimansa vuoteen 1984 asti[6].