Sikakylä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sikakylä
Näkymä Sikakylästä.
Näkymä Sikakylästä.

Sikakylä

Koordinaatit: 62°31.002′N, 22°48.862′E

Valtio Suomi
Maakunta Etelä-Pohjanmaa
Kunta Kurikka
Entinen kunta Jalasjärvi
Hallinto
 – Asutustyyppi Kylä
Aikavyöhyke UTC+2
 – Kesäaika UTC+3











Sikakylä on kylä Kurikassa Etelä-Pohjanmaalla entisen Jalasjärven kunnan alueella. Se sijaitsee Jalasjärven kirkonkylästä eli keskustasta noin neljän kilometrin päässä. Kauimmaisiin taloihin on kymmenkunta kilometriä keskustasta. Virallisesti se kuuluu Jalasjärven kylään. Kylä oli aikoinaan pappilan ja Lammin torpparialuetta ja reunamilla oli muutama itsellinen talo. Yksi näistä oli Kukkola, jonka nimi näkyy edelleen kylällä Kukkolantienä.

Muutama vuosikymmen sitten kyläläiset yrittivät saada käyttöön Kellosaari-nimitystä tai Saarenkylää, mutta Sikakylä oli ja pysyi paikan nimityksenä. Kylän kolmen nimen taustoista on useita tarinoita. Sikakylään kuuluu Heittolan harju ja siellä on yhä mäyrän pesiä. Mäyriä kutsutaan metsäsioiksi ja nimitys Sikakylä saattaisi olla tästä peräisin. Sikatalous ei ole ollut kylän elinkeino, joten kesystä kotieläinsiasta nimi ei voi olla peräisin. Kellosaari-nimitys taas olisi peräisin kylän keskellä olevasta kukkulasta, josta olisi kuulunut kellojen, ilmeisestikin lehmänkellojen, kilkatus kirkonkylälle asti. Olihan alue kirkonkyläisten torpparimaita ja laidunaluetta. Saarenkylä juontuu samasta: kylän keskellä on selkeä (eteläpohjalaisittain) saari eli korkeammalle nouseva kohta.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]