Stanley Cramp

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Stanley Cramp (24. syyskuuta 1913 Stockport, Manchester20. elokuuta 1987) oli englantilainen lintutieteilijä, joka tunnetaan parhaiten yhdeksänosaisen The Birds of the Western Palearcticin (BWP) ensimmäisenä päätoimittajana.

Stanley Crampin vanhemmat olivat Thomas ja Edith Cramp. Stanley oli perheen vanhin poika. Hän valmistui Manchesterin yliopistosta vuonna 1934 ja pääsi samana vuonna virkailijaksi Manchesterin verovirastoon. 1938 hänet siirrettiin töihin Lontooseen. Lukuun ottamatta sotilaspalvelusta Kuninkaallisissa ilmavoimissa 1944–1946, Cramp työskenteli Lontoossa verohallinnon virkamiehenä aina eläkkeelle jäämiseensä saakka 1970, jolloin hän liittyi BWP:n suunnitteluryhmään.

Crampin intohimo lintuihin syttyi jo lapsena ja paloi hänessä loppuun saakka. Hän toimi aktiivisesti useissa brittiläisissä ornitologisissa järjestöissä, kuten British Trust for Ornithologyssa (BTO), Royal Society for the Protection of Birdsissä (RSPB) ja British Ornithologists Unionissa (BOU). Vuonna 1960 Cramp liittyi British Birds -lehden toimituskuntaan, ja vuonna 1963 hänestä tuli vanhempi toimittaja (Senior Editor), jonka aseman hän piti kuolemaansa saakka.

17 viimeistä elinvuottaan Cramp omisti BWP:n toimittamiselle. Hän toimi teossarjan päätoimittajana neljän ensimmäisen osan aikana. Viidettä osaa aloitettaessa hänen terveytensä petti, ja hän kuoli sydänkohtausta seuranneeseen keuhkokuumeeseen.

Crampin ansaitsemat kunnianosoitukset:

  • 1963 – BTO:n Bernard Tucker Medal
  • 1966 – RSPB:n Gold Medal
  • 1975 – Brittiläisen imperiumin ritarikunnan OBE
  • 1978 – Zoological Society of Londonin Stamford Raffles Medal
  • 1983 – BOU:n Union Medal