Stavangerin yliopisto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Stavangerin yliopisto
Universitetet i Stavanger
Perustettu 2004
Tyyppi yliopisto
Rehtori Aslaug Mikkelsen
Henkilökunta 885 htv (2007)
Opiskelijoita 7442 (2007)
Jatko-opiskelijoita 181 (2006)
Sijainti Stavanger, Norja
Osoite Universitetet i Stavanger, 4036 Stavanger
Sivusto Yliopiston kotisivu

Stavangerin yliopisto (norj. Universitetet i Stavanger) on vuonna 2004 perustettu maan tuolloin viides yliopisto, jolloin Stavangerin valtionkorkeakoululle (norj. Høgskolen i Stavanger) myönnettiin yliopistostatus. Yliopistossa on kolme tiedekuntaa: humanistinen, yhteiskuntatieteellinen ja teknis-luonnontieteellinen. Kampus ja suurin osa laitoksista sijaitsevat Ullandhaugin alueella Stavangerissa.

Yliopiston läntinen sisäänkäynti

Stavangerin yliopisto perustettiin muodollisesti kuninkaan suosituksesta 29. lokakuuta 2004, ja avajaisavausseremoniat pidettiin 17. tammikuuta 2005.[1]

Ensimmäinen valtionkorkeakoulun aineopetus alkoi 1912. Valtaosa nykyisistä oppiaineista ja tutkimusalueista aloitti toimintansa 1970-luvulla, minkä jälkeen oppiainetarjonta ja tutkimus on jatkuvasti kasvanut ja monipuolistunut. Stavangerin valtionkorkeakoulu puolestaan perustettiin 1. elokuuta 1994 kuuden paikallisen valtiollisen ja yksityisen korkeakoulun fuusioiduttua.

  1. Ingeborg Dirdal: Universitetet i Stavanger uis.no. 12.12.2007. Viitattu 15.2.2008. (norjaksi)[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä koulutukseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.