Suomen taideakatemia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomen taideakatemia
Perustettu 1940
Kotipaikka Helsinki
Tarkoitus Suomen kuvataiteen tunnetuksi tekeminen.
Johtaja mediatieteen professori
Mauri Ylä-Kotola, puheenjohtaja
Hallitus

taidemaalari Erno Enkenberg
amanuenssi Heli Harni
kuvataiteilija Ilari Kähönen
professori Eva Liljeblom
valokuvataiteilija Erica Nyholm
kuvanveistäjä Anne Meskanen-Barman
taidegraafikko Johanna Pihlajamaa, varapuheenjohtaja

intendentti emerita Ulla Pennanen
Säätiön sivut

Suomen taideakatemia (ruots. Finlands konstakademi) on vuonna 1922 perustettu laitos, jonka tehtävänä oli alun perin toimia yhdistyksen johtokuntana ja huolehtia Suomen Taideyhdistyksen tehtävistä.[1]

Toimintaa jatkoi myöhemmin Suomen taideakatemian säätiö, jonka perustajina olivat Suomen valtio, Helsingin kaupunki ja Suomen Taideyhdistys. Säätiö rekisteröitiin 19. joulukuuta 1940.[2] Se perustettiin ylläpitämään Suomen Taideakatemian koulua, Ateneumin taidemuseota ja Sinebrychoffin taidemuseota sekä lisäksi valistusosastoa vuodesta 1956 alkaen, jonka nimi oli näyttely- ja tiedotusosasto vuodesta 1973 alkaen. Osaston tehtäviä olivat muun muassa kiertonäyttelyiden järjestäminen ja myöhemmin kuvataiteen erityisaineistojen arkistointi ja tietopalvelu. Tiedotus- ja valistusosasto lakkautettiin Valtion taidemuseon perustamisen yhteydessä ja sen dokumenttiarkistot liitettiin osaksi perustettua Kuvataiteen keskusarkistoa vuonna 1990.[3]

Taideakatemian toiminnassa keskeisenä on ollut apurahojen myöntämisen lisäksi vastata Venetsian biennaalissa suomalaisen taiteen näyttelyiden järjestämisestä, joka oli taideakatemian vastuulla ollut jo vuodesta 1956.

Näyttelytoiminnan päätyttyä vuoden 2011 lopussa, jatkaa Suomen taideakatemia muilla tavoin Suomen kuvataiteen tunnetuksi tekemistä.[4]

Taideakatemian säätiön puheenjohtaja vuonna 2022 on mediatieteen professori Mauri Ylä-Kotola .[5]

  1. Yrjö Karilas (toim.): Pikku Jättiläinen, Suomenmaa, Eri aloilla toimivia järjestöjä ja laitoksia, s. 558, 8. painos, WSOY 1958
  2. Patentti- ja rekisterihallitus
  3. Tietoa Valtion taidemuseosta, Historia Valtion taidemuseo. Valtion taidemuseo. Arkistoitu 1.10.2011. Viitattu 5.1.2012.
  4. Suomen taideakatemia suomentaideakatemia.fi. Viitattu 13.10.2022.
  5. Organisaatio (Suomen Taideakatemia) Suomen Taideakatemia. Arkistoitu 27.10.2022. Viitattu 13.10.2022.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä taiteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.