Suriname yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sija                   Yhteensä
85. 0 1 1 2

Suriname on osallistunut yleisurheilun ulkoratojen maailmanmestaruuskilpailuihin vuodesta 1987 lähtien. Stuttgartin 1993, Eugenen 2022 ja Budapestin 2023 kisoista se jäi pois. Se on saanut MM-kilpailuissa yhteensä kaksi mitalia.

Surinamen ainoa MM-kisojen mitalisti on Letitia Vriesde, joka saavutti 800 metrin juoksussa hopeaa Göteborgissa 1995 ja pronssia Edmontonissa 2001. Lisäksi hän sijoittui viidenneksi Tokiossa 1991 ja neljänneksi Ateenassa 1997. Muita surinamelaisurheilijoita ei ole yltänyt pistesijoille eli kahdeksan parhaan joukkoon.