Taika-uudistukset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Taika-uudistukset (jap. 大化の改新, Taika no kaishin) olivat Japanissa vuoden 645 vallankaappauksen jälkeen toteutettuja uudistuksia, joissa maahan luotiin Tang-dynastian Kiinaa mukaillen keskitetty, keisarin johtama hallinto. Uudistuksia johtivat vaikutusvaltaisen Soga-klaanin syrjäyttäneet kruununprinssi Naka no Ōe, joka nousi myöhemmin valtaan keisari Tenjinä, ja Nakatomi no Kamatari. Niissä otettiin käyttöön myös Kiinan mallin mukaiset aikakausinimet (nengō). Ensimmäinen, keisari Kōtokun valitsema aikakausinimi olikin Taika eli kirjaimellisesti ’suuri muutos’.[1]

Ennen uudistuksia Japanin politiikkaa oli hallinnut omavaltainen Soga-klaani, jonka juonittelujen ja vallanhimon kohteeksi joutui esimerkiksi vuonna 643 murhattu prinssi Yamashiro no Ōe. Naka no Ōe ja Nakatomi no Kamatari onnistuivat kuitenkin surmaamaan klaanin johtajan Soga no Irukan, ja valtaan nostettiin uusi keisari Kōtoku. Naka no Ōesta tehtiin kruununprinssi ja Nakatomi no Kamatarista sisäministeri, mikä mahdollisti laajamittaiset uudistukset. Suuria muutoksia hallintoon tehtiin lähes välittömästi: yksityinen maanomistus kiellettiin, päätettiin uudesta verojärjestelmästä, joka perustui maankäytön sijaan väestötietoihin, aloitettiin väestönlaskenta ja perustettiin uusia, keisarille vastaavia hallintoelimiä sekä pääkaupunkiin että provinsseihin. Maassa aloitettiin myös uuden tieverkoston rakentaminen. Monet vastaperustettuihin valtion elimiin palkatut virkamiehet olivat saaneet koulutuksensa Tang-dynastian Kiinassa.[1]

Taika-uudistukset olivat huolella toteutettuja. Laajuudessaan niitä on verrattu 1 200 vuotta myöhemmin toteutettuun Meiji-restauraatioon.[1]

  1. a b c Taika era reforms Encyclopædia Britannica. Viitattu 16.7.2018.