Tambora

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tambora

Sumbawan saaren kartta, Tambora kuvassa keskellä. Kalderan korkein osa erottuu valkeana kehänä.

Tyyppi
Sijainti
Korkeus merenpinnasta
2 850 m [1]
Prominenssi
2 722 mView and modify data on Wikidata
Purkautunut viimeksi
Kartta
Koordinaatit

Tambora (Tomboro) on tulivuori Indonesiaan kuuluvalla Sumbawan saarella. Se muodostaa 60 kilometrin levyisen Sanggarin niemimaan. Tamboran purkausta vuonna 1815 pidetään modernin ajan rajuimpana tulivuorenpurkauksena.[1]

Tulivuori oli neljän kilometrin korkuinen ennen kalderan muodostumista yli 43 000 vuotta sitten.[1] Myöhäispleistoseenin aikana laavavirrat täyttivät varhaisen kalderan ja varhaisholoseenin aikana tapahtui räjähtäviä purkauksia.[1] Vuoden 1815 purkaus sai aikaan kuusi kilometriä leveän ja 1 250 metriä syvän kalderan.[1]

Vuoden 1815 purkaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tamboran kaldera ilmakuvassa vuodelta 2011.
Pääartikkeli: Tamboran purkaus 1815

Tamboran purkaus alkoi huhtikuussa 1815 ja jatkui heinäkuun puoleenväliin asti. Se tuhosi viljelymaita, tappoi arviolta 60 000 ihmistä ja aiheutti maailmanlaajuisia ilmastovaikutuksia.[1] Toisen lähteen mukaan kuolleita oli 117 000.[2]

Purkauksen aikana 100 km³ magmaa ja murentunutta kiveä sekä 400 miljoonaa tonnia rikkipitoista kaasua nousi 44 kilometrin korkeuteen ilmakehässä.[2] Kaasut aiheuttivat maailmanlaajuista viilenemistä eli niin sanotun kesättömän vuoden 1816. Se puolestaan aiheutti tautiepidemioita ja sadonmenetysten takia maailmanlaajuisen ruokapulan.[2] Uudessa-Englannissa kasvukausi lyheni sadalla päivällä, jolloin paljon maanviljelijöitä muutti länteen päin.[2]

Rhode Islandin yliopiston tutkimusryhmä on löytänyt tuhkakerroksen alta jäänteitä Tamboran kuningaskunnasta.[2] Tutkimusryhmään kuuluva professori Harald Sigursson sanoi, että kyseessä saattaa olla vastaava tapaus kuin Pompejin tuho Vesuviuksen purkauksen 79 yhteydessä.[2]

  1. a b c d e f Global Volcanism Project: Tambora (englanniksi) Luettu 9.3.2012.
  2. a b c d e f University of Rhode Island: URI volcanologist discovers lost kingdom of Tambora (27.2.2006) (englanniksi) Luettu 9.3.2012.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]