Tampereen Uutiset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tampereen Uutiset oli vuosina 18901905 Tampereella ilmestynyt suomalainen sanomalehti.[1] Lehti edusti lähinnä paikallista elinkeinoelämää ja Tampereen Kauppaseuraa. Lehti ilmoitti itse kannattavansa suomalaisuutta ja suomen kieltä sekä ajavansa nais- ja raittiusasiaa.[2] Lehti ei kuitenkaan ollut niin voimakkaan suomalaismielinen kuin samassa kaupungissa ilmestynyt Aamulehti, ja sen julkaisijoiden joukkoon kuului myös ruotsinkielisiä tahoja. Lehteä pidettiinkin Kauppaseuran ruotsinkielisten piirien ja alkoholin anniskelua kannattavan "viinapuolueen" suomenkielisenä propagandalehtenä. Tampereen Uutisten päätoimittajana oli 1900-luvun alussa G. A. Andersson.[2]

Viimeisinä ilmestymisvuosinaan lehti läheni nuorsuomalaisia mutta ei onnistunut voittamaan heitä lukijoikseen. Lehteä kustantava yhtiö joutui taloudellisiin vaikeuksiin, ja Tampereen Uutiset lopetti ilmestymisen 1905.[1] Pian myös sitä kustatntunut yhtiö teki konkurssin. Lehden lakkauttamiseen vaikutti myös se, että nuorsuomalaiset perustivat uudelleen syyskuussa 1905 paikalliseksi äänenkannattajakseen Tampereen Sanomat, jonka ilmestyminen oli päättynyt vuonna 1900.

  1. a b Sanomalehdet - Tampereen Uutiset digi.kansalliskirjasto.fi. Kansalliskirjasto. Viitattu 20.7.2016.
  2. a b Heikki Kokko: Tampereen Uutiset – Kauppaseuran äänenkannattaja, Koskesta voimaa -sivusto 5.uta.fi.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä lehtiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.