Tanglewood

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tanglewoodin keskeisiä esityspaikkoja on konserttisali The Shed.
Kapellimestari Seiji Ozawan mukaan nimetty musiikkisali Tanglewoodin kampuksella.

Tanglewood on Yhdysvaltojen Massachusettsin osavaltiossa sijaitseva musiikin koulutuskeskus ja konserttipaikka, joka tunnetaan etenkin kesällä pidettävistä taidemusiikin mestarikursseista ja vuonna 1937 alkaneista musiikkijuhlista. Se on toiminut 1930-luvulta lähtien Bostonin sinfoniaorkesterin kesäkauden keskuspaikkana.

Noin 200 kilometriä Bostonin länsipuolella sijaitseva, yksityislahjoituksena saatu Tanglewood levittyy Lenox- ja Stockbidge-nimisten paikkakuntien alueille Berkshiren piirikunnassa. Ympärivuotista musiikkikoulutusta Tanglewoodissa antavat kolme oppilaitosta: ammattimuusikoille tarkoitettu Tanglewood Music Center (ent. Berkshire Music Center), lapsille tarkoitettu Days in the Arts ja high school -ikäisille suunnattu Bostonin yliopiston Tanglewood Institute.[1]

Tanglewoodin nosti kansainväliseen maineeseen kapellimestari Serge Koussevitzky, joka toimi Bostonin sinfoniaorkesterin musiikillisena johtajana vuodesta 1924 vuoteen 1949. Tanglewoodin kesäkurssien ohjaajina ovat Bostonin orkesterin muusikot, säveltäjät ja kapellimestarit, kuten Leonard Bernstein, Kurt Masur, Seiji Ozawa ja Aaron Copland.[1][2]

Tanglewoodin kursseille otetaan lahjakkaita muusikoita ympäri maailmaa ja heidän koulutuksensa kustannetaan yksityisten lahjoittajien stipendeillä. Suomalaisista Tanglewoodissa on opiskellut ainakin säveltäjä Einojuhani Rautavaara vuonna 1956[3]. Amerikkalaistunut suomalaisarkkitehti Eliel Saarinen teki 1930-luvulla suunnitelman Tanglewoodiin rakennettavan musiikkikampuksen arkkitehtuurista, mutta se hylättiin liian kalliina.[1]

  1. a b c Möttölä, Marjatta: Kaksi oivaa brittidokumenttia musiikista. Helsingin Sanomat, 22.7.1986, s. 34. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  2. Lampila, Hannu-Ilari: Orkesterinjohdon tekniikkaa Tanglewoodissa. Helsingin Sanomat, 5.8.1986, s. 33. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  3. Tanglewoodissa 37 ulkomaista oppilasta tänä vuonna. Helsingin Sanomat, 15.8.1956, s. 4. Näköislehden aukeama (tilaajille).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Tanglewood