Tapirus augustus
| Tapirus augustus | |
|---|---|
 Kallo |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Kavioeläimet Perissodactyla |
| Heimo: | Tapiirit Tapiridae |
| Suku: | Tapiirit Tapirus |
| Alasuku: |
†Megatapirus Matthew & Granger, 1923 |
| Laji: | augustus |
| Kaksiosainen nimi | |
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Tapirus augustus on sukupuuttoon kuollut tapiirilaji, joka eli pleistoseenilla. Sen fossiileja on löydetty Etelä-Kiinasta, Vietnamista ja Laosista. Laji on sukua nykyiselle intiantapiirille (Tapirus indicus), mutta Tapirus augustus oli paljon kookkaampi.
Kuvaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tapirus augustus oli huomattavasti suurempi kuin yksikään nykyinen tapiirilaji.[1] Vuonna 2018 Tapirus augustuksen painoksi arvioitiin olkaluun mittausten perusteella noin 623 kilogrammaa.[2] Suurin nykyään elävä tapiirilaji, intiantapiiri (Tapirus indicus), painaa 200–400 kilogrammaa.[2][3] Tapirus augustuksen kallo ja hampaat olivat noin neljänneksen suuremmat kuin intiantapiirilla.[4]
Vuonna 2022 julkaistussa tutkimuksessa arvioitiin nykyisten tapiirilajien sekä kymmenen hävinneen tapiirilajin purentavoimaa. Tapirus augustuksen purentavoima oli kaikista suurin, noin 10 700 newtonia. Toiseksi voimakkain oli intiantapiiri noin 8 000 newtonin purentavoimalla. Kun purentavoima jaettiin kallon pituudella, olivat Tapirus augustus ja intiantapiiri suunnilleen samalla tasolla.[5]
Levinneisyys ja elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tapirus augustuksen fossiileja on löydetty Etelä-Kiinasta, Vietnamista ja Laosista.[6] Ne ovat peräisin keski- ja myöhäispleistoseenilta.[7] Tapirus augustus oli osa monimuotoista eläimistöä, jonka tunnusomaisia jäseniä olivat isopanda (Ailuropoda melanoleuca) ja Stegodon orientalis -norsueläin.[8][9] Alueen kasvillisuus koostui pääosin subtrooppisten ja trooppisten metsien lajeista.[8] Tarkemmin ottaen Tapirus augustus edusti trooppista metsälajistoa, johon kuuluivat muun muassa gibbonit (Hylobates), orangit (Pongo), aasiannorsu (Elephas maximus) sekä Rhinoceros sinensis -sarvikuono. Fossiilikerrostumissa orankeja pidetään usein tiheiden metsien indikaattoreina.[9] Myös hammaskiilteen δ13C-arvot viittaavat siihen, että Tapirus augustus sai ravintonsa tiheälatvustoisista metsistä.[10]
Sukupuutto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viimeisen 40 000 vuoden aikana monien suurten nisäkkäiden levinneisyysalueet kutistuivat trooppisessa Aasiassa, ja ainakin neljä lajia, mukaan lukien Tapirus augustus, kuoli sukupuuttoon.[11] Todennäköisin syy Tapirus augustuksen katoamiselle on viimeisimmän jääkauden aiheuttama nopea ilmastonmuutos, joka laski keskilämpötilaa noin 5–6 celsiusastetta.[10]
Ilmaston lisäksi ihmiset saattoivat vaikuttaa lajin sukupuuttoon.[12] Ihmislajien fossiileja ja kivityökaluja on löydetty samoista luolista kuin Tapirus augustuksen ja muiden suurten nisäkkäiden jäänteitä. Ei ole kuitenkaan suoria todisteita siitä, että ihmiset olisivat metsästäneet näitä lajeja.[3][13]
Vietnamista on löydetty Tapirus augustuksen fossiileja, jotka on ajoitettu myöhäispleistoseenille noin 30 000–20 000 vuoden taakse.[14] On joitakin viitteitä siitä, että laji selvisi Kiinassa holoseenille asti ja eli vielä alle 10 000 vuotta sitten, mutta todisteet tälle ovat huterat.[15]
Taksonomia ja evoluutio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Max Schlosser tutki kiinalaisesta lääkekaupasta saatuja suuria tapiirin hammasfossiileja jo vuonna 1903. Hän ei kuitenkaan kuvannut niitä uutena lajina, vaan määritti ne lajiksi Tapirus sinensis.[16] Talvella 1921–1922 Walter W. Granger keräsi neljä fossiilista kalloa Sichuanin maakunnasta Kiinasta.[16][17] Granger kuvasi lajin William Diller Matthew’n kanssa vuonna 1923 nimellä Tapirus (Megatapirus) augustus.[1][18]
Vuodesta 1953 alkaen monet tutkijat ovat nostaneet Megatapirus-alasuvun omaksi suvukseen, jolloin lajin nimi on Megatapirus augustus.[18] Tämä tekee kuitenkin tekee Tapirus-suvusta parafyleettisen, ja siksi 2000-luvulla on taas alettu suosia lajin alkuperäistä nimeä.[2][18] Tapirus augustus on todennäköisesti kehittynyt pienemmästä lajista Tapirus sinensis, joka puolestaan on voinut kehittyä lajista Tapirus sanyuanensis tai Tapirus peii.[7] Eräästä 200 000–300 000 vuotta vanhasta luolasta on kuitenkin löydetty sekä Tapirus sinensiksen että Tapirus augustuksen jäänteitä.[9] Näiden lajien läheisin elossa oleva sukulainen on intiantapiiri.[2][7]
Kirjallisuudesta koottu evoluutiopuu, jossa on kaikki nykyiset tapiirilajit ja osa sukupuuttoon kuolleista lajeista:[2]
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Louys, Julien: Ecology and Extinction of Southeast Asia’s Megafauna. Väitöskirja. Sydney: University of New South Wales, 2007. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 17.3.2022). (englanniksi)
- Corlett, Richard T.: The Ecology of Tropical East Asia. Oxford: Oxford University Press, 2019. ISBN 978-0-19-881701-7. Google-kirjat (viitattu 17.3.2022). (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Matthew, William Diller & Granger, Walter: New fossil mammals from the Pliocene of Sze-chuan, China. Bulletin of the American Museum of Natural History, 1923, 48. vsk, s. 563–598. American Museum of Natural History. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 17.3.2022. (englanniksi)
- ↑ a b c d e MacLaren, Jamie A. et al.: A morphometric analysis of the forelimb in the genus Tapirus (Perissodactyla: Tapiridae) reveals influences of habitat, phylogeny and size through time and across geographical space. Zoological Journal of the Linnean Society, 10.5.2018, 184. vsk, nro 2, s. 499–515. doi:10.1093/zoolinnean/zly019. ISSN 0024-4082. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.3.2022. (englanniksi)
- ↑ a b Corlett, Richard T.: The Impact of Hunting on the Mammalian Fauna of Tropical Asian Forests. Biotropica, 2007, 39. vsk, nro 3, s. 292–303. John Wiley & Sons, Ltd. doi:10.1111/j.1744-7429.2007.00271.x. ISSN 0006-3606. (englanniksi)
- ↑ Louys 2007, s. 44
- ↑ Van Linden, Lisa et al.: Sagittal crest morphology decoupled from relative bite performance in Pleistocene tapirs (Perissodactyla: Tapiridae). Integrative Zoology, 19.1.2022, s. 1–24. John Wiley & Sons, Ltd. doi:10.1111/1749-4877.12627. ISSN 1749-4877. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 23.2.2023. (englanniksi)
- ↑ Louys 2007, s. 35
- ↑ a b c Tong, Haowen: Dental characters of the Quaternary tapirs in China, their significance in classification and phylogenetic assessment. Geobios, 2005, 38. vsk, nro 1, s. 139–150. doi:10.1016/j.geobios.2003.07.006. ISSN 0016-6995. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 17.03.2022. (englanniksi)
- ↑ a b Bakken, Deborah: East Asian Middle Paleolithic. Teoksessa Peregrine, Peter N. & Ember, Melvin: Encyclopedia of Prehistory: Volume 3: East Asia and Oceania, s. 34. New York: Springer Science+Business Media, 2001. ISBN 978-1-4684-7130-4. (englanniksi)
- ↑ a b c Liang, Hua et al.: A late Middle Pleistocene mammalian fauna recovered in northeast Guangxi, southern China: Implications for regional biogeography. Quaternary International, 20.10.2020, 563. vsk, s. 29–37. doi:10.1016/j.quaint.2019.12.013. ISSN 1040-6182. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.3.2021. (englanniksi)
- ↑ a b Bacon, Anne-Marie et al.: A multi-proxy approach to exploring Homo sapiens’ arrival, environments and adaptations in Southeast Asia. Scientific Reports, 26.10.2021, 11. vsk, nro 1, s. 21080. PubMed:34702921. doi:10.1038/s41598-021-99931-4. ISSN 2045-2322. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.3.2022. (englanniksi)
- ↑ Corlett 2019, s. 17
- ↑ Louys 2007, s. 54
- ↑ Corlett 2019, s. 16
- ↑ Cranbrook, Earl of & Piper, Philip J.: Paleontology to policy: the Quaternary history of Southeast Asian tapirs (Tapiridae) in relation to large mammal species turnover, with a proposal for conservation of Malayan tapir by reintroduction to Borneo. Integrative Zoology, 2013, 8. vsk, nro 1, s. 95–120. John Wiley & Sons, Ltd. doi:10.1111/j.1749-4877.2012.00319.x. ISSN 1749-4877. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 17.3.2022. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ Turvey, Samuel T. et al.: Holocene survival of Late Pleistocene megafauna in China: a critical review of the evidence. Quaternary Science Reviews, 15.9.2013, 76. vsk, s. 156–166. doi:10.1016/j.quascirev.2013.06.030. ISSN 0277-3791. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 18.3.2022. (englanniksi)
- ↑ a b Hooijer, D. A.: On fossil and prehistoric remains of Tapirus from Java, Sumatra and China. Zoologische Mededelingen, 1947, 27. vsk, s. 253–299. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 18.3.2022. (englanniksi)
- ↑ Hooijer, Dirk Albert: Two new deer from the Pleistocene of Wanhsien, Szechwan, China. American Museum novitates, 1951, nro 1495, s. 1–18. American Museum of Natural History. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 18.3.2022. (englanniksi)
- ↑ a b c Hulbert Jr., Richard C.: A new early Pleistocene tapir (Mammalia: Perissodactyla) from Florida, with a review of Blancan tapirs from the state. Bulletin of the Florida Museum of Natural History, 30.9.2010, 49. vsk, nro 3, s. 67–126. ISSN 0071-6154. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.3.2022. (englanniksi)
|