Tunturiarho

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tunturiarho
Tunturiarho Huippuvuorten Länsimaalla.
Tunturiarho Huippuvuorten Länsimaalla.
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Kohokkikasvit Caryophyllaceae
Suku: Suomuarhot Arenaria
Laji: pseudofrigida
Kaksiosainen nimi

Arenaria pseudofrigida
Juz. ex Schischk. & Knorring

Katso myös

  Tunturiarho Wikispeciesissä
  Tunturiarho Commonsissa

Tunturiarho (Arenaria pseudofrigida, myös A. ciliata subsp. pseudofrigida) on kohokkikasveihin kuuluva monivuotinen, pienikokoinen kasvi. Suomessa laji harvinainen ja luonnonsuojelulailla rauhoitettu.[1]

Ulkonäkö ja koko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laajoina mättäinä kasvava tunturiarho kasvaa 5–15 senttimetriä korkeaksi. Vastakkain olevat, lähes ruodittomat lehdet ovat 3–6 mm pitkiä. Muodoltaan lehdet ovat leveätyvisen lusikkamaisia, ohuita ja tyvestä karvalaitaisia. Lehtien keskisuoni näkyy selvästi. Kukkien valkoiset terälehdet ovat kynnettömiä, ehyitä ja kooltaan 6–8 mm pitkiä. Verholehdet ovat noin kaksi kertaa terälehtiä lyhyempiä. Emiö on kolmelehtinen, heteitä on 8–10 kappaletta. Suomessa tunturiarho kukkii heinä-elokuussa. Hedelmä on kuusiliuskaisesti aukeava lieriömäinen kota. Siemenet ovat nystermäisiä ja rasvalisäkkeettömiä.[2] Tunturiarho muistuttaa läheisesti norjanarhoa (A. norvegica). Lajien kasvupaikat sijaitsevat kuitenkin Suomessa eri alueella.[3]

Tunturiarhoa tavataan Norjan ja Suomen itäosista Venäjälle Novaja Zemljalle saakka sekä Grönlannin itäosissa ja Huippuvuorilla. Suomessa lajia tavataan ainoastaan Kuusamossa ja Sallassa.[3]

Elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunturiarhoa tavataan pääasiassa rotkolaaksoissa kalliopenkereillä ja kallionraoissa sekä ultraemäksisillä kalliolla ja harjuilla. Laji on kalkinvaatija. Lajin suurimpia uhkia Suomessa ovat kaivostoiminta, soranotto ja metsänhakkuut. Lisäksi tunturiarhon uhkana on laiton keräily.[3]

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Ulvinen, Tauno: Tunturinarho. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 71.
  1. Ympäristöministeriö: Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit Viitattu 29.2.2012.
  2. Retkeilykasvio 1998, s. 103–104.
  3. a b c Ulvinen 1997, s. 71.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]