Tuulimylly (televisiosarja)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tuulimylly
Tyyli sketsisarja, poliittinen satiiri
Kestoaika noin 36 minuuttia (viimeinen jakso)
Alkuperämaa  Suomi
Alkuperäiskieli suomi
Verkko Suomen Televisio / TV-ohjelma 1
Esitetty 17. tammikuuta 1964 – 24. toukokuuta 1965
Jaksoja 13
Tuotanto
Ohjaaja(t) Riitta Degerholm
Käsikirjoittaja(t) Jukka Virtanen, Aarre Elo, Matti Kuusla

Tuulimylly oli vuosina 1964–1965 esitetty suomalainen viihteellinen televisiosarja. Se oli Suomen ensimmäinen poliittinen tv-satiiri, vaikkei sitä omana aikanaan sanottu satiiriksi. Ajankohtaisten ja yhteiskunnallisten aiheiden lisäksi sarja sisälsi kevyempää viihdettä, sketsejä ja piilokamerapiloja. Tuulimyllyn esikuva oli brittiläinen That Was the Week That Was. Sarjaa käsikirjoitti Yleisradion epävirallinen VEK-ryhmä eli Jukka Virtanen, Aarre Elo ja Matti Kuusla. Tuulimyllyn jälkeen Kuusla toteutti muitakin satiirisia televisiosarjoja 1960-luvun lopulla.

VEK-kolmikon ja ohjaaja Riitta Degerholmin lisäksi ohjelman vakiotekijöitä ja -esiintyjiä olivat Lenita Airisto, Yrjö Länsipuro, Heikki Seppälä ja Risto Vanari. Kapellimestarina toimi Ossi Runne.[1]

Tuulimyllyä esitettiin kerran kuukaudessa maanantai-iltaisin. Keväällä 1965 pitkälti sama tekijäjoukko tuotti myös lauantai-iltojen viihdeohjelmaa Seis-stop. Sitä esitettiin joka toinen lauantai, ja jaksot nauhoitettiin edellisenä maanantaina.[2]

Tuulimyllyn päätösjakso toukokuulta 1965 on säilynyt nykyaikaan.

  1. Tuulimylly jauhaa kevätkaudellakin. Helsingin Sanomat, 4.1.1965, s. 7. Näköislehti (maksullinen).
  2. Seis-stop uusi lauantaiviihde. Helsingin Sanomat, 6.1.1965, s. 9. Näköislehti (maksullinen).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]