Unkari yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sija                   Yhteensä
77. 0 7 8 15

Unkari on osallistunut kaikkiin yleisurheilun ulkoratojen täyden ohjelman maailmanmestaruuskilpailuihin, jollaiset järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1983. Sen maineikkaimmat yleisurheiluvuodet ovat kauempana menneisyydessä, joten MM-kilpailuissa se on saavuttanut vain viisitoista mitalia, joista yksikään ei ole kultainen.

Helsingin MM-kilpailuissa 1983 Unkarin paras urheilija oli neljänneksi pituushypyssä sijoittunut László Szalmá. Roomassa 1987 Attila Kovács sijoittui 100 metrin juoksussa neljänneksi Ben Johnsonin käryttyä vuotta myöhemmin dopingista ja tultua hylätyksi. Tokiossa 1991 maa saavutti ensimmäiset mitalinsa István Bagyulan sijoittuessa seiväshypyssä hopealle ja Attila Horváthin kiekonheitossa pronssille. Stuttgartissa 1993 Unkarin ainoa mitalisti oli moukarinheitossa pronssille sijoittunut Tibor Gécsek, joka uusi suorituksensa kaksi vuotta myöhemmin Göteborgissa. Toinen Göteborgin unkarilaismitalisti oli seitsenottelussa pronssille sijoittunut Rita Ináncsi.

Ateenan MM-kilpailuissa 1997 paras unkarilainen oli moukarinheitossa neljänneksi sijoittunut olympiavoittaja Balázs Kiss. Sevillassa 1999 toinen moukarimies Zsolt Németh voitti hopeaa. Edmontonissa 2001 saaliina oli kaksi neljättä sijaa, joista toisen saavutti kymmenottelija Attila Zsivóczky ja toisen pituushyppääjä Tünde Vaszi. Pariisissa 2003 hopeamitalille ylsivät kiekonheittäjä Róbert Fazekas ja moukarinheittäjä Adrián Annus, jotka molemmat jäivät vuotta myöhemmin Ateenan olympialaisissa kiinni huijauksesta dopingtestin yhteydessä ja menettivät olympiavoittonsa.

Helsingin MM-kilpailuissa 2005 Unkarin ainoa mitalisti oli pronssille yltänyt Attila Zsivóczky. Osakassa 2007 Unkari jäi ilman mitaleja parhaina urheilijoinaan viidenneksi sijoittuneet kiekonheittäjä Gábor Máte ja moukarinheittäjä Krisztián Pars. Berliinissä 2009 unkarilaisista pisteille ylsivät neljänneksi sijoittunut Pars sekä kuudenneksi sijoittunut kiekonheittäjä Zoltán Kövágó. Daegussa 2011 Krisztián Pars saavutti moukarinheitossa hopeaa ja oli ainoa kahdeksan parhaan joukkoon yltänyt unkarilainen. Moskovassa 2013 Pars saavutti jälleen hopeaa, ja naisten moukarinheitossa Éva Orbán sijoittui viidenneksi[a]. Pekingissä 2015 Pars sijoittui neljänneksi samoin kuin kuulantyönnössä Anita Márton, ja kolmannen pistesijan Unkarille toi seitsenottelussa kuudenneksi sijoittunut Györgyi Zsivoczky-Farkas. Lontoossa 2017 Anita Márton saavutti kuulantyönnössä hopeaa, Balázs Baji 110 metrin aitajuoksussa pronssia ja lisäksi Máté Helebrand sijoittui 50 kilometrin kävelyssä viidenneksi[b]. Dohassa 2019 Bence Halász saavutti moukarinheitossa pronssia ja lisäksi Anita Márton sijoittui kuulantyönnössä viidenneksi. Eugenessa 2022 Bence Halász sijoittui moukarinheitossa viidenneksi. Budapestissä 2023 Bence Halász sai moukarinheitossa pronssia ja lisäksi seitsenottelija Xénia Krizsán sijoittui neljänneksi.

Unkarin MM-mitalit kisoittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kisavuosi ja -paikka Miehet Naiset Yhteensä
Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Sijoitus
mitalitilastossa
1983 Helsinki 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
1987 Rooma 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
1991 Tokio 0 1 1 0 0 0 0 1 1 2 18.
1993 Stuttgart 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 29.
1995 Göteborg 0 0 1 0 0 1 0 0 2 2 36.
1997 Ateena 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
1999 Sevilla 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 29.
2001 Edmonton 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2003 Pariisi 0 2 0 0 0 0 0 2 0 2 26.
2005 Helsinki 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 34.
2007 Osaka 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2009 Berliini 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2011 Daegu 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 24.
2013 Moskova 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 28.
2015 Peking 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2017 Lontoo 0 0 1 0 1 0 0 1 1 2 29.
2019 Doha 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 31.
2022 Eugene 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2023 Budapest 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 39.
Yhteensä 0 6 7 0 1 1 0 7 8 15 77.

Unkarin MM-mitaliurheilijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Vuodet
Krisztián Pars 0 2 0 2 2011–2013
István Bagyula 0 1 0 1 1991
Zsolt Németh 0 1 0 1 1999
Róbert Fazekas 0 1 0 1 2003
Adrián Annus 0 1 0 1 2003
Anita Márton 0 1 0 1 2017
Tibor Gécsek 0 0 2 2 1993–1995
Bence Halász 0 0 2 2 2019–2023
Attila Horváth 0 0 1 1 1991
Rita Ináncsi 0 0 1 1 1995
Attila Zsivóczky 0 0 1 1 2005
Balázs Baji 0 0 1 1 2017

Huomautukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Alkuperäinen sijoitus kahdeksas. Sijoitus parani myöhemmin edelle sijoittuneiden dopinghylkäysten jälkeen.[1]
  2. Alkuperäinen sijoitus kuudes. Sijoitus parani myöhemmin edelle sijoittuneen dopinghylkäyksen jälkeen.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hammer Throw women – Moskva (Luzhniki) 2013 worldathletics.org. Viitattu 1.9.2023.
  2. 50 Kilometres Race Walk – London (Olympic Stadium) 2017 worldathletics.org. Viitattu 1.9.2023.