Välipuistorock

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Välipuistorock oli Lapuan Laurilan Puistossa järjestettävä musiikkifestivaali. Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran 16. heinäkuuta 1988. Tapahtuman järjestää Ämyri ry, jonka perustamispöytäkirjan allekirjoittivat 10. kesäkuuta 1988[1] Tapani Latva-Teikari, Veli-Matti Karhu[2] ja Mauri Kotala, mutta käytännössä Ämyri ry:n perustivat yhtyeet (ensimmäisen Välipuistorockin ‘88 esiintymisjärjestyksessä) Allied Forces, Crimson, Fuzzbunnies, Harpyija, Jane[3], Lost Boys, Paha Tapa, Rolls, Sabotaasi ja Strangers Life. Vuosina 1988–1992 Välipuistorock järjestettiin Laurilan Puistossa ja vuosina 1993–1994 Kiviristin kentällä. Seitsemän ensimmäistä Välipuistorock-tapahtumaa olivat yksipäiväisiä ilmaiskonsertteja.

Välipuistorock 1990

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1990 järjestettiin tapahtuma Nuorisotalon kentällä (Laurilan Puisto) perjantaina 13. heinäkuuta klo 14.00 alkaen. Esiintymässä olivat Juggling Jugulars, Makkonen, Paha Tapa, Oregon Pine, Jawa ja Zelezny.

Vuodesta 2001 vuoteen 2007 asti Välipuistorock oli kaksipäiväinen ja se järjestettiin joko elokuun ensimmäisenä tai toisena viikonloppuna. Alueen rakenteelliset ratkaisut vaihtelivat, mutta useimmiten esiinnyttiin kahdella lavalla.

Välipuistorock järjestettiin edellisvuoden tappiosta huolimatta myös vuonna 2008 perinteisellä paikallaan Lapuan Laurilan Puistossa. Suurin muutos oli tapahtuman siirtäminen elokuun alusta heinäkuun alkuun ja alueen pienentäminen. Välipuistorock 2008 tapahtumassa esiinnyttiin yhdellä lavalla. Esiintyjien määrä oli pienempi kuin edellisvuosina, joten tapahtuma järjestettiin yksipäiväisenä. Välipuistorockin järjestäjistössä tapahtui myös muutoksia kun Ämyri ry:n puheenjohtajana pitkään toiminut Raimo Santala jäi tapahtuman järjestäjäjoukosta pois.

Välipuistorock 2009 järjestettiin Lapuan kulttuurikeskus Vanhassa Paukussa perjantaina 7. elokuuta 2009 20. kerran, joten tapahtuma vietti juhlavuottaan. Lapuan kaupunki myönsi avustusta tapahtumalle 14 000 euroa. 20. Pää- ja Ämyrilavalla nähtiin illan aikana 10 esiintyjää: Negative, Don Johnson Big Band, Pelle Miljoona Unabomber!, Nicole, Smokesuit, Komedia Vulgaria, Hole in One, Liquid Society, Karkaasu, Julian Toilet.

Välipuistorock 2001

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestettiin Laurilan Puistossa 10.–11.8.2001.

Esiintyjinä olivat: The Rasmus, Tehosekoitin, Kwan, Funk-a-delic/Ugc, Oppositio/VJH/Dread-I, Johnny Sulttaani Oy, Juhani, 313, Liisanpuisto, Shimmer, Kaucas, Musta Orkidea, Nuera, Sara, Olari, Jaarli Padington, Vähäiset Äänet, Larharyhmä, Rauhantekijä/Vallankumousarmeija, Päämies feat. Heikki Salo (Miljoonasade), Hamara, Sanna Mansikka, Tekitha Punx/Tapani Ganja, Soul City.

Välipuistorock 2002

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestettiin Laurilan Puistossa 9.–10.8.2002.

Esiintyjinä olivat: Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Kemopetrol, KMA, Turun Romantiikka, Bitch Alert, Tyrävyö, Maj Karman Kauniit Kuvat, Killer, Jaarli Padington, Fintelligens, Vancyria, Black Passat Blues, Sara, Sansa, Dust Eater Dogs, Celesty, Kuolleet Intiaanit, Technicolour, Lapset, Sur-rur.

Välipuistorock 2003

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestettiin Laurilan Puistossa 8.–9.8.2003.

Esiintyjinä olivat: Apulanta, Satirnine, The Rasmus, Kotiteollisuus, Charon, YUP, Viikate, The Odorants, Lowe Motor Corporation, Velcra, Passionworks, Ripsipiirakka, Varjo, Minerva, Amadeus, Disco Ensemble, PMMP, Nummisuutarit Featuring Special Guest Star Kim Brown from Renegades, Wat 69, The Knob, Velvetcut, Kayah, Trigon, Stigma.

Välipuistorock 2004

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestettiin Laurilan Puistossa 6.–7.8.2004.

Esiintyjinä olivat: , Lullacry, Diablo, Suburban Tribe, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Blake, Peer Günt, Deep Insight, Ezkimo, Tohtori No!, Mokoma, Irina, Clamour, Uniklubi, Entwine, Klamydia, Technicolour, Private Line, Jaarli Padington, Pikkupaha, Rocklyriikkakilpailun 2004 voittaja.

Välipuistorock 2005

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestettiin Laurilan Puistossa 5.–6.8.2005.

Esiintyjinä olivat: Kotiteollisuus, LAB, Stam1na, Ripsipiirakka, Turmion Kätilöt, Technicolour, Pain Confessor, Kuolleet Intiaanit, Rocklyriikkakilpailun voittaja Valtavirta, Zen Café, Viikate, Disco Ensemble, Pelle Miljoona & Rockers, Flylow, Maj Karma, Pornorphans, Free Spirit, Nicole, The Knob, Ozzy Osbourne Tribute.

Välipuistorock 2006

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestettiin Laurilan Puistossa 4.–5.8.2006.

Esiintyjinä olivat: Diablo, Jaarli Padington, PMMP, So Called Plan, Lapko, Nicole, Klamydia, Rocklyriikkakilpailun voittaja 2006, Ruoska, Olavi Uusivirta, Telaketju, Bloodpit, Avidé, Lauri Tähkä & Elonkerjuu, Virkavalta, The Warblinkers.

Välipuistorock 2007

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestettiin Laurilan Puistossa 3.–4.8.2007.

Esiintyjinä olivat: Apulanta, Sara, Stalingrad Cowgirls, The Odorants, Discore, Deathlike Silence, Ari Koivunen, Ruoska, Pauli Hanhiniemi & Testivoittaja, I Was a Teenage Satan Worshipper, The Cyan Velvet Project, Komedia Vulgaria, Velvetcut, Speed Limit.

Välipuistorock 2008

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestettiin Laurilan Puistossa 5.7.2008.

Esiintyjinä olivat: Klamydia, Allied Forces, Dark the Suns, Retropop, Superjaded, Fourpointsix, Broken Reflections.

Välipuistorock 2009

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestettiin 7.8.2009 Lapuan Vanhassa Paukussa.

Esiintyjinä olivat Negative, Don Johnson Big Band, Nicole, Pelle Miljoona Unabomber!, Komedia Vulgaria, Smokesuit, Hole In One, Liquid society, Karkaasu, Julian Toilet

Vuonna 88 Välipuistorock 2013

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

25 -vuotisjuhla, esiintymässä 13.7.2013 Laurilan puistossa: Rolls, Paha Tapa, Jane, Allied Forces ja Strangers Life.