Viipurin satama

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Viipurin satama
Порт Выборгский
Sijainti
Sijainti Viipuri
Koordinaatit 60°42′43″N, 28°43′46″E
Yksityiskohtia
Tyyppi tavara- ja matkustajasatama
Työntekijöitä 380
Tilastoja
Vuosittainen rahtimäärä (tonneissa) 1,66 milj. (2014)
Kotisivut

Viipurin satama (ven. Порт Выборгский) sijaitsee Viipurinlahden rannalla aivan kaupungin keskustan tuntumassa. Se toimii sekä tavara- että matkustajasatamana ja on erityisesti kesäaikaan suosittu risteilyalusten määräsatama. Rahtimääriltään Viipurin satama on huomattavasti niin ikään Viipurinlahdella toimivaa Uuraan satamaa pienempi.

Satamatoiminta Viipurissa alkoi jo kaupungin perustamisen myötä keskiajalla. Vuonna 1856 avattu Saimaan kanava yhdisti Viipurin sataman myös Suomen sisävesistöihin. Kanavan alkuperäinen tuloväylä kulki sen kautta Linnasalmea myöten Suomenvedenpohjalle, mutta nykyinen väylä kiertää noin kolmen kilometrin päästä Linnasaaren länsipuolelta.

Ennen toista maailmansotaa satama muodostui Etelä- ja Pohjoissatamasta, lisäksi laitureita oli Linnasaaren Siikaniemessä.[1] Eteläsatama sijaitsi nykyisellä satama-alueella ja Pohjoissatama puolestaan keskustasta Linnasaareen johtavan Turun sillan pohjoispuolella. Pietarin rataan satamia yhdisti kehärata, joka kiersi koko Viipurin taajama-alueen ympäri.

1930-luvulla satama-alueelle rakennettiin arkkitehti Erkki Huttusen suunnittelemat funkistyyliset SOK:n mylly ja viljavarasto sekä Georg Jägerroosin piirtämät työmaaruokala ja OTK:n keskusvarasto.[2] Sataman vieressä toimi myös Viipurin konepajan telakka. Sotavuosina Viipurin satama vaurioitui pahasti, mutta korjattiin ja modernisoitiin kaupungin siirryttyä Neuvostoliiton haltuun.

Rahtimäärät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sataman irtolastilaituria.

Viipurin sataman rahtimäärät vuodesta 2003 lähtien.[3]

Vuosi 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014
Rahtimäärä (milj. t) 1,08 1,36 0,90 1,25 1,11 1,30 1,18 1,09 1,10 1,46 1,51 1,66
  1. Siikaniemen satama Viipurissa Museoviraston kokoelmat. Viitattu 24.10.2014.
  2. Aalto-yliopisto[vanhentunut linkki] Viitattu 24.10.2014.
  3. Грузооборот порта - Архив данных по грузообороту Venäjän Itämeren satamahallinto (venäjäksi). Viitattu (päivitys) 11.3.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]