Viirinumero

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Viirinumero on Euroopan maissa ja Kansainyhteisön maissa käytössä oleva tapa identifioida sotalaivaston alukset. Nimitys juontaa juurensa ajalta, jolloin laivueet tai alusten tyypit erotettiin toisistaan erilaisten viirien avulla. Yhdysvalloissa vastaavaa merkintätapaa kutsutaan runkonumeroiksi. Suomen puolustusvoimissa käytetään termiä kylkinumero.

Viirinumeroita käytetään, jotta voidaan erottaa toisistaan samannimiset laivat, jotta viestit pysyisivät lyhyempinä ja jotta taistelutilanteessa voidaan erottaa helposti toisistaan samantyyppiset alukset.[1]

Varhaisin merkintä tunnusviireistä on vuodelta 1350, jolloin brittiamiraali toivoi kapteenien pitävän tunnusviiriä korkeimmassa mastossaan. Vuonna 1653 annettiin muodollinen määräys siitä, että viirit olivat pakollisia, jotta laivaston muodostelmia olisi helpompi hallita taistelutilanteissa. Ehdotus kansainväliseksi kauppalaivojen tunnusviiristöksi julkaistiin 1817. Se otettiin käyttöön Isossa-Britanniassa 1857 ja sitä parannettiin 40 vuotta myöhemmin. Sotalaivojen numeroihin ja kirjaimiin perustuva nimeämiskäytäntö tuli käyttöön Britannian laivastossa 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Kirjaimilla kerrottiin laivojen tyyppi tai kotisatama.[2]

  1. Netherlands Navy
  2. Mason G.B: British Navy pennant Numbers 2007. Naval History. Viitattu 28.5.2009. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]