Werner West

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Petter Werner West (1890 Tuusula6. heinäkuuta 1959 Helsinki) oli suomalainen muotoilija. Westin on sanottu luoneen pohjan suomalaiselle teolliselle huonekalumuotoilulle. Hän oli aikanaan monen nuoren suomalaisen suunnittelijan ohjaaja ja oppi-isä. West osallistui myös Suomen Koristetaiteilijain Liitto Ornamon perustamiseen vuonna 1911.

West suunnitteli uransa aikana sisustuksia lukuisiin julkisiin tiloihin, kuten eduskuntataloon, tavarataloihin, pankkeihin, ravintoloihin ja hotelleihin. Muun muassa kuuluisan ravintola Eliten sisustus on Westin käsialaa. Hänen erityiseksi ansiokseen luetaan lisäksi hyvää muotoilua edustavien ja kestävien huonekalumallien kehittely teolliseen tuotantoon. West toimi päällikkönä Stockmannin piirustuskonttorissa, jossa tehtiin hänen aikanaan merkittävää huonekalujen ja sisustustuotteiden suunnittelutyötä. Teollisesti valmistetuilla tyyppihuonekaluilla Stockmann teki funktionalismia ja modernia sisustamista Suomessa tunnetuksi. West kannatti työssään kuitenkin myös käsityöläisyyttä ja yksilöllisyyttä.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]