Wikiprojekti:Avaruustoiminta/Luettelo avaruustoiminnan perusaiheista

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Avaruustoiminta on mitä tahansa ihmisen toimintaa avaruudessa. Se jaetaan tavallisesti miehitettyyn ja miehittämättömään. Sitä voi kuvata viimeisenä tutkimusmatkana.

Seuraavassa on avaruustoiminnan keskeisimmät aihepiirit johdatuksena avaruustoimintaan.

Avaruustoiminnan ydin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Avaruustoiminta

Avaruustoiminta on korkean teknologian ala ja se vaatii runsaasti resursseja. Toistaiseksi merkittävimmät toimijat ovat olleet muutamien valtioiden tai valtioiden yhteenliittymien avaruusjärjestöt tai muut vastaava julkiset toimijat. Yritykset ovat toistaiseksi toimineet lähinnä laitevalmistajina, mutta myös miehittämättömien satelliittien operaattoreina ja laukaisijoina. Sen sijaan miehitetty avaruustoiminta on pysynyt täysin julkisten toimijoiden hallussa. Toistaiseksi avaruustoiminnasta ovat hyötyneet merkittävimmin mm. tietoliikenne, meteorologia, sotilaallinen tiedustelu sekä kaukokartoituksen avulla tehtävä Maan tieteellinen tutkimus ja resurssien, kuten öljyvarojen, etsintä.

Pidemmän aikavälin hyötyjiä ovat tieteellinen perus- ja sovellettututkimus, asteroidien törmäysuhan kartoitus ja mahdollinen torjuminen, ylipäätään kaikenlainen mikrogravitaation vaikutusten tutkimus.

Vielä kaukaisempia näköaloja ovat ihmiskunnan laajentuminen avaruuteen ja muille taivaankappaleille. Laajentumisen muotoja olisivat aurinkoenergian hyödyntäminen avaruudesta käsin, materiaalien keräys muilta taivaankappaleilta ja lopulta avaruuden ja toisten taivaankappaleiden asuttaminen.

Avaruustoiminnan lajit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varsinaiset avaruuslennot jaetaan tavallisesti kahteen perusluokkaan, miehitetyt ja miehittämättömät.

Miehitetyt avaruuslennot ovat keskittyneet, 1960-lopun kuulentojen jälkeen, matalalle maan kiertoradalle, jossa tehdään mikrogravitaatio ja muuta avaruudessa tai Maan ilmakehän ulkopuolella oloa vaativaa tutkimusta. Näistä keskeisimpiä ovat Kansainvälinen avaruusasema ja Hubble-avaruusteleskooppi. Ensimmäinen turisti lensi avaruuteen 2001.

Miehittämättömiä avaruuslentoja käytetään tietoliikenteeseen, erilaisiin sotilaallisiin toimiin, Maan kaukokartoitukseen ja astronomiaan.

Ihmisten vaatimien elossapitojärjestelmien tuomien lisäkustannusten vuoksi miehitettyjen lentojen mielekkyyttä on kyseenalaistettu verrattuna miehittämättömiin lentoihin, joilla on varsin vankka tuki.

  1. Miehitetty avaruustoiminta
  2. Miehittämätön avaruustoiminta

Avaruustoiminnan historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen avaruustoiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avaruusjärjestöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rahoituksen mukaan suurimmat avaruusjärjestöt ovat:

Maa Järjestö Budjetti
milj. dollaria
 Yhdysvallat NASA 16000
 Euroopan unioni ESA (European Space Agency) 4260
 Ranska CNES (French space agency) 2490
 Japani JAXA (Japan Aerospace Exploration Agency) 2000
 Venäjä RKA (Russian Federal Space Agency) 1400
 Saksa DLR (German Aerospace Center) 1242
 Italia ASI (Italian Space Agency) 978
 Intia ISRO (Indian Space Research Organization) 815
 Kiina CNSA (Chinese National Space Administration) 500
 Yhdistynyt kuningaskunta BNSC (British National Space Centre) 414 [1]
 Kanada CSA (Canadian Space Agency) 321
Ukraina Ukraine NSAU (National Space Agency of Ukraine) 250-300
 Belgia Belgian science policy and space policy 230
 Espanja CDTI (Spanish space agency 175
 Alankomaat SRON (Netherlands Institute for Space Research) 160
 Etelä-Korea KARI (Korea Aerospace Research Institute) 150
 Brasilia AEB (Brazilian Space Agency) 120
 Sveitsi SSO (Swiss Space Office) 110
 Ruotsi SNSB (Swedish National Space Board) 100

Aktiiviset avaruusohjelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tulevaisuuden avaruustoiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuu

Aurinko

Merkurius

Venus

Mars

Ulompi Aurinkokunta

Avaruustoiminnan peruskonseptit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avaruustoiminnan tutkijat ja visionäärit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avaruustoiminnan ensimmäiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avaruustoiminnan luettelot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Main article: List of space exploration topics


[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

en:List of basic space exploration topics he:אדם וחלל - מונחים