Saviselkä–Piippola-tie

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Yhdystie 8000)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Saviselkä–Piippola-tie
Yhdystie 8000
Museotiellä on tiukkojakin mutkia.
Museotiellä on tiukkojakin mutkia.
Maa Suomi
Tieluokka yhdystie, museotie
Omistaja Suomen valtio
Tienpitäjä Väylävirasto
Pituus 23,8 km
Alkupiste Saviselkä, Kärsämäki
Reitti Lamu
Päätepiste Piippola, Siikalatva (23,8 km)
Päällyste sora
Kaistaluku 2

Saviselkä–Piippola-tie on museotie Kärsämäen ja Siikalatvan kuntien alueella. Museotieosuus käsittää lähes koko yhdystien 8000, joka on Suomen tieverkon osuus Kärsämäen Saviselän kylän ja Siikalatvan Piippolan taajaman välillä.

Tie haarautuu Saviselässä valtatieltä 28 ja päättyy Piippolan taajamassa seututien 800 risteykseen. Tien pituus on 23,8 kilometriä.[1]

Saviselkä–Piippola-tiestä tuli museotie vuonna 1982.[2][1] Tie rakentui historiaselvityksen mukaan 1700-luvulla poluista ja kyläteistä.[1] Senaatin päätöksellä siitä tehtiin pitäjien yhdystie vuonna 1825.[1] Valtion hoitoon tie siirtyi vuonna 1920.[1] Vuoteen 1953 saakka tie oli osa valtatietä 4.[1]

Tie kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin kulttuurihistoriallisiin ympäristöihin.[1]

Koulutuskeskus JEDU Piippola ja Pentti Haanpään koulu sijaitsevat yhdystie 8000:n varrella lähellä Piippolan taajaman keskustaa.

  1. a b c d e f g Liimatainen, Kirsi: Saviselkä-Piippola-tie, Kärsämäki ja Piippola (sivut 146–147) Tiehallinnon museotiet ja -sillat. 11/2007. Tiehallinto. Arkistoitu 29.10.2013. Viitattu 20.7.2012.
  2. Piippola-Saviselkä museotie nba.fi. Viitattu 18.10.2010.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä liikenteeseen ja liikennevälineisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.