Yhdysvaltain avoin golfturnaus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Yhdysvaltain avoin golfturnaus (U.S. Open Championship) on vuosittain Yhdysvalloissa pelattava miesten golf-turnaus. Se on yksi neljästä miesten golfin major-turnauksesta. Ensimmäisen kerran se pelattiin vuonna 1895.

Vuoden 1896 toisen avoimen turnauksen voittaja James Foulis palkintopokaalin kanssa

Ensimmäinen Yhdysvaltain avoin golfturnaus pelattiin 4. lokakuuta 1895 Newportissa, Rhode Islandilla 9 reiän kentällä, joka kierrettiin neljä kertaa. Kisaan osallistui kymmenen ammattilaista ja yksi amatööri. Voittaja oli 21-vuotias englantilainen Horace Rawlins.

Alkuvuosina kilpailua hallitsivat englantilaiset ja skotlantilaiset pelaajat. Ensimmäinen Yhdysvalloissa syntynyt voittaja oli 19-vuotias John McDermott vuonna 1911. Siitä lähtien isäntämaan pelaajat ovat hallinneet kilpailua ja voittaneet kaikkiaan 78 kertaa. Edellä mainittujen maiden lisäksi voitto on mennyt viisi kertaa Etelä-Afrikkaan, kaksi kertaa Australiaan ja Pohjois-Irlantiin sekä kerran Uuteen-Seelantiin ja Argentiinaan.

Eniten voittoja, neljä kappaletta, ovat keränneet Willie Anderson (1901, 1903, 1904, 1905), Bobby Jones (1923, 1926, 1929, 1930), Ben Hogan (1948, 1950, 1951, 1953) ja Jack Nicklaus (1962, 1967, 1972, 1980). Kolmeen voittoon ovat yltäneet Hale Irwin (1974, 1979, 1990) ja Tiger Woods (2000, 2002, 2008).

Voittajat 1970–

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Maa Kenttä Paikkakunta Voittajan tulos
1970 Tony Jacklin  Englanti Hazeltine National Golf Club Chaska, Minnesota 281 (-7)
1971 Lee Trevino (2)  Yhdysvallat Merion Golf Club, East Course Ardmore, Pennsylvania 280 (E)
1972 Jack Nicklaus (3)  Yhdysvallat Pebble Beach Golf Links Pebble Beach, Kalifornia 290 (+2)
1973 Johnny Miller  Yhdysvallat Oakmont Country Club Oakmont, Pennsylvania 279 (-5)
1974 Hale Irwin  Yhdysvallat Winged Foot Golf Club, West Course Mamaroneck, New York 287 (+7)
1975 Lou Graham  Yhdysvallat Medinah Country Club, Course No. 3 Medinah, Illinois 287 (+3)
1976 Jerry Pate  Yhdysvallat Atlanta Athletic Club, Highlands Course Duluth, Georgia 277 (-3)
1977 Hubert Green  Yhdysvallat Southern Hills Country Club Tulsa, Oklahoma 278 (-2)
1978 Andy North  Yhdysvallat Cherry Hills Country Club Cherry Hills Village, Colorado 285 (+1)
1979 Hale Irwin (2)  Yhdysvallat Inverness Club Toledo, Ohio 284 (E)
1980 Jack Nicklaus (4)  Yhdysvallat Baltusrol Golf Club, Lower Course Springfield, New Jersey 272 (-8)
1981 David Graham  Australia Merion Golf Club, East Course Ardmore, Pennsylvania 273 (-7)
1982 Tom Watson  Yhdysvallat Pebble Beach Golf Links Pebble Beach, Kalifornia 282 (-6)
1983 Larry Nelson  Yhdysvallat Oakmont Country Club Oakmont, Pennsylvania 280 (-4)
1984 Fuzzy Zoeller  Yhdysvallat Winged Foot Golf Club, West Course Mamaroneck, New York 276 (-4)
1985 Andy North (2)  Yhdysvallat Oakland Hills Country Club, South Course Bloomfield Hills, Michigan 279 (-1)
1986 Ray Floyd  Yhdysvallat Shinnecock Hills Golf Club Shinnecock Hills, New York 279 (-1)
1987 Scott Simpson  Yhdysvallat Olympic Club, Lake Course Daly City, Kalifornia 277 (-3)
1988 Curtis Strange  Yhdysvallat The Country Club Brookline, Massachusetts 278 (-6)
1989 Curtis Strange (2)  Yhdysvallat Oak Hill Country Club, East Course Rochester, New York 278 (-2)
1990 Hale Irwin (3)  Yhdysvallat Medinah Country Club, Course No. 3 Medinah, Illinois 280 (-8)
1991 Payne Stewart  Yhdysvallat Hazeltine National Golf Club Chaska, Minnesota 282 (-6)
1992 Tom Kite  Yhdysvallat Pebble Beach Golf Links Pebble Beach, Kalifornia 285 (-3)
1993 Lee Janzen  Yhdysvallat Baltusrol Golf Club, Lower Course Springfield, New Jersey 272 (-8)
1994 Ernie Els  Etelä-Afrikka Oakmont Country Club Oakmont, Pennsylvania 279 (-5)
1995 Corey Pavin  Yhdysvallat Shinnecock Hills Golf Club Shinnecock Hills, New York 280 (E)
1996 Steve Jones  Yhdysvallat Oakland Hills Country Club, South Course Bloomfield Hills, Michigan 278 (-2)
1997 Ernie Els (2)  Etelä-Afrikka Congressional Country Club, Blue Course Bethesda, Maryland 276 (-4)
1998 Lee Janzen (2)  Yhdysvallat Olympic Club, Lake Course San Francisco, Kalifornia 280 (E)
1999 Payne Stewart (2)  Yhdysvallat Pinehurst Resort, Course No. 2 Pinehurst, Pohjois-Carolina 279 (-1)
2000 Tiger Woods  Yhdysvallat Pebble Beach Golf Links Pebble Beach, Kalifornia 272 (-12)
2001 Retief Goosen  Etelä-Afrikka Southern Hills Country Club Tulsa, Oklahoma 276 (-4)
2002 Tiger Woods (2)  Yhdysvallat Bethpage State Park, Black Course Farmingdale, New York 277 (-3)
2003 Jim Furyk  Yhdysvallat Olympia Fields Country Club, North Course Olympia Fields, Illinois 272 (-8)
2004 Retief Goosen (2)  Etelä-Afrikka Shinnecock Hills Golf Club Shinnecock Hills, New York 276 (-4)
2005 Michael Campbell  Uusi-Seelanti Pinehurst Resort, Course No. 2 Pinehurst, Pohjois-Carolina 280 (E)
2006 Geoff Ogilvy  Australia Winged Foot Golf Club, West Course Mamaroneck, New York 285 (+5)
2007 Ángel Cabrera  Argentiina Oakmont Country Club Oakmont, Pennsylvania 285 (+5)
2008 Tiger Woods (3)  Yhdysvallat Torrey Pines Golf Course, South Course La Jolla, Kalifornia 283 (-1)
2009 Lucas Glover  Yhdysvallat Bethpage State Park, Black Course Farmingdale, New York 276 (-4)
2010 Graeme McDowell  Pohjois-Irlanti Pebble Beach Golf Links Pebble Beach, Kalifornia 284 (E)
2011 Rory McIlroy  Pohjois-Irlanti Congressional Country Club, Blue Course Bethesda, Maryland 268 (-16)
2012 Webb Simpson  Yhdysvallat Olympic Club, Lake Course San Francisco, Kalifornia 281 (+1)
2013 Justin Rose  Englanti Merion Golf Club, East Course Ardmore, Pennsylvania 281 (+1)
2014 Martin Kaymer  Saksa Pinehurst Resort, Course No. 2 Pinehurst, Pohjois-Carolina 271 (-9)
2015 Jordan Spieth  Yhdysvallat Chamber’s Bay University Place, Washington 275 (-5)
2016 Dustin Johnson  Yhdysvallat Oakmont Country Club Oakmont, Pennsylvania 276 (-4)
2017 Brooks Koepka  Yhdysvallat Erin Hills Erin, Wisconsin 272 (-16)
2018 Brooks Koepka (2)  Yhdysvallat Shinnecock Hills Golf Club Shinnecock Hills, New York 281 (+1)
2019 Gary Woodland  Yhdysvallat Pebble Beach Golf Links Pebble Beach, Kalifornia 271 (−13)
2020 Bryson DeChambeau  Yhdysvallat Winged Foot Golf Club, West Course Mamaroneck, New York 274 (−6) [1]
2021 Jon Rahm  Espanja Torrey Pines Golf Course, South Course San Diego, Kalifornia 278 (−6) [2]
  1. Bryson DeChambeau powers his way to stunning US Open win Irish Times. 20.9.2020. Viitattu 23.6.2021. (englanniksi)
  2. Reid, Philip: Jon Rahm on nyt golfin major-voittaja - "Tiesin, että hyviä asioita on tulossa" Sportti.com. 21.6.2021. Viitattu 23.6.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.