1850-luvun muoti länsimaissa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Muotilehden kuvitusta vuodelta 1859.

1850-luvun länsimainen muoti oli varsin konservatiivista ja hillittyä. Vuonna 1856 keksitty metallinen, aiempaa kevyempi vannehame tuli nopeasti suosituksi kaikkien yhteiskuntaluokkien naisten keskuudessa, ja muodikkaista hameista tuli kupolin muotoisia. Naisten korsettimuoti muuttui vuosikymmenen aikana rintoja litistävästä hieman pyöreämmäksi.

Naisten muoti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naiset pukeutuivat varsin konservatiivisesti ja arkivaatteiden osalta yksinkertaisesti. Korsettimuodissa olivat vielä 1850-luvun alussa suorat, rintaa litistävät mallit, mutta vuoden 1853 jälkeen muodikkaiden korsettien muoto muuttui hieman pyöreämmäksi. Mekkokankaissa suosittuja olivat ruutukuviot.[1]

Vuosikymmenen alussa mekkoihin oli suosittua ommella leveä, valkoinen kaulus, joka saattoi yltää jopa olkapäille asti. Vyötärölle pyrittiin tekemään pyöreähkö muoto niin, että vyötärö pyöristyi hiljalleen lantiota kohti. Toisaalta 1850-luvun aikana suosiotaan nosti myös niin kutsuttu baskilainen vyötärön muoto, jossa ylhäätlä tiukasti istuva ja alhaalta levenevä takki muodosti vyötärön ja lantion välille terävämmän kulman.[1]

Vuosikymmenen puoliväliin mennessä mekkojen hihat muuttuivat etenkin alaosasta pyöreän mallisiksi kuitenkin niin, että ranneosa oli tyköistuva. Myös mekon vyötäröosa piteni ja suosioon tuli korkea ja jäykkä kaulus.[1]

Vuonna 1856 keksitty metallinen, aiempaa kevyempi vannehame tuli nopeasti suosituksi kaikkien yhteiskuntaluokkien naisten keskuudessa, ja muodikkaista hameista tuli kupolin muotoisia.[2]

1850-luvun alussa naisten hiusmuodissa olivat korvien yläpuolelle asetellut, suoraan sivuille osoittavat hiusrullat. Vuosikymmenen puolivälin aikoihin rullat ikään kuin pehmenivät, kun naiset alkoivat kiinnittää hiukset enemmän pään takaosaan. Topatut hiusrullat kehystivät kuitenkin edelleen korvien yläosaa. Muodikkaisiin kampauksiin kuului koko vuosikymmenen ajan keskijakaus.[3]

Miesten muoti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuohon aikaan tavanomaisia miesten vaatteita olivat paita, liivi, solmio, takki ja housut. Työläismiehet saattoivat pukeutua pukeutua housujen lisäksi vain yksinkertaiseen paitaan. 1850-luvun loppupuolella miesten keskuudessa oli muodikasta pitää eri värisiä housuja ja liiviä.[4]

Silinterihatut olivat 1850-luvulla tyylikkäitä. Arkisemmassa pukeutumisessa suosittuja olivat puolestaan leveälieriset merimiesten käyttämät lakit ja lipalliset, hieman pulleat rautatietyöntekijöiden käyttämät lakit. Vuosikymmenen alussa suosittuja olivat lisäksi kermanvaaleat huopahatut.[5]

Läpi 1850-luvun miesten hiusmuodissa suosittu kampaus oli sivuille jaettu ja pään keskeltä taaksepäin kammattu tyyli. Keskelle tehtiin korkea ja pyöreä aalto. Niskahiukset ulottuivat kaulukseen asti ja sivuhiukset peittivät korvat. Vuosikymmenen alkupuolella myös hieman lyhyempi hiustyyli oli muodissa.[6]

Vuosikymmenen alkupuolella muotia oli ajella parta kokonaan pois. 1850-luvun puolivälistä alkaen miehet alkoivat pitää leukaa ja poskia kehystävää partaa.[6]

  1. a b c Women's Clothing glcp.uvm.edu. 2011. Viitattu 19.5.2023. (englanniksi)
  2. Crinoline www.britannica.com. Viitattu 19.5.2023. (englanniksi)
  3. Women's Hairstyles glcp.uvm.edu. 2011. Viitattu 19.5.2023. (englanniksi)
  4. Men's Clothing glcp.uvm.edu. 2011. Viitattu 19.5.2023. (englanniksi)
  5. Men's Hats glcp.uvm.edu. 2011. Viitattu 19.5.2023. (englanniksi)
  6. a b Men's Hairstyles glcp.uvm.edu. 2011. Viitattu 19.5.2023. (englanniksi)