Adulta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Adultan logo.
Adultan logo.

Adulta Oy oli Järvenpään ja Keravan kaupunkien sekä Tuusulan ja Mäntsälän kuntien omistama Uudellamaalla ja pääkaupunkiseudulla toiminut aikuiskoulutuskeskus, joka perustettiin vuonna 1972. Yhtenä Suomen suurimmista aikuiskoulutuskeskuksista Adulta tarjosi ja järjesti ammatillista aikuiskoulutusta ja täydennyskoulutusta. Yritys hakeutui konkurssiin huhtikuussa 2010.

Adulta tarjosi koulutusta kahdeksalla koulutusalalla: Kielet ja monikulttuurisuus, Rakennus- ja energiatekniikka, Liiketoiminta ja yrittäjyys, Tietotekniikka ja -liikenne, Matkailu- ja ravitsemisala, Kone ja metalli, Logistiikka ja Viestintä. Adultan toimipisteet sijaitsivat Järvenpäässä, Tuusulassa, Keravalla, Vantaalla ja Helsingissä. Adultassa opiskeli vuosittain yli 13 000 opiskelijaa.

Oppisopimusrahoituksen takaisinperintä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmikuussa 2009 opetusministeriö päätti periä Adultalta takaisin 3,6 miljoonaa euroa vuosina 2005 ja 2006 maksettuja valtionosuuksia. Ministeriön mukaan Adulta oli menetellyt vastoin oppisopimuskoulutuksen järjestämistä koskevia säännöksiä. Se ei ollut muun muassa laatinut koulutettaville henkilökohtaisia opiskeluohjelmia eikä maksanut työnantajille koulutuskorvausta. Lisäksi koulutuksen järjestämisessä ja valvonnassa oli puutteita.[1] Koulutuskeskuksen rehtori irtisanoutui rahoitussotkun vuoksi helmikuussa 2009 ja huhtikuussa 2009 Adulta irtisanoi 40 työntekijää ja lomautti koko henkilöstönsä kahden viikon ajaksi.[2]

Maaliskuussa 2010 opetusministeriö päätti periä takaisin myös vuosina 2007–2008 väärin perustein maksettuja oppisopimuskoulutukseen liittyneitä valtionosuuksia yli 32 miljoonaa euroa.[3] Adulta hakeutui takaisinperinnän vuoksi konkurssiin huhtikuussa 2010.[4] Opetusministeriö jätti tutkintapyynnön poliisille huhtikuussa 2010 ja poliisi ryhtyi selvittämään onko avustusten käytössä tapahtunut rikosta.[5] 26. toukokuuta 2011 uutisoitiin keskusrikospoliisin epäilevän Adultan operatiivista johtoa ja oppisopimusopiskelijoiden hankintaa hoitaneita konsultteja törkeästä avustuspetoksesta.[6][7] Alkuvuodesta 2012 Adultan konkurssipesä nosti Tuusulan käräjäoikeudessa vahingonkorvauskanteen Adultan entisiä hallituksen jäseniä ja toimitusjohtajaa vastaan, jossa konkurssipesä vaatii kymmenien miljoonien vahingonkorvausta.[8]

  1. Adultan palautettava oppisopimuskoulutuksen valtionosuuksia 17.2.2009. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 25.10.2016. Viitattu 24.10.2016.
  2. Adultan rahoituskriisi poiki potkut 40:lle Kaleva.fi. 29.4.2009. Viitattu 23.6.2009.
  3. Adultalta peritään takaisin oppisopimuskoulutuksen valtionosuuksia 3.3.2010. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 25.10.2016. Viitattu 24.10.2016.
  4. Adulta hakeutui konkurssiin Kaleva.fi. 6.4.2010. Viitattu 24.10.2016.
  5. Opetusministeriö teki tutkintapyynnön Adultan toimista 6.4.2010. YLE Uutiset. Viitattu 22.4.2010.
  6. Keskusrikospoliisi epäilee Adultaa törkeästä avustuspetoksesta 26.5.2011. YLE Uutiset. Viitattu 26.5.2011.
  7. Helsingin Sanomat, Kotimaa, Ex-rehtori voi saada miljoonalaskun, 11.5.2013
  8. Adultan konkurssipesä hakee kymmenien miljoonien korvauksia Yle Uutiset. 23.2.2012. Viitattu 24.10.2016.