Albania Eurovision laulukilpailussa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Albania
Paikallinen TV-asema RTSH
Esiintymiset
Esiintymiskerrat 20
Ensiesiintyminen 2004
Paras sijoitus 5. (2012)
Huonoin sijoitus 17. (2015)
Paras pistemäärä 184
Huonoin pistemäärä 22

Albania on osallistunut Eurovision laulukilpailuun 17 kertaa vuodesta 2004. Maan ensimmäinen edustussävelmä, Anjeza Shahinin esittämä laulu "The Image of You", sijoittui seitsemänneksi. Hyvän sijoituksen perusteella Albanialla oli vuonna 2005 automaattinen osallistumisoikeus finaalissa. Seuraavana vuonna maan oli jälleen osallistuttava semifinaaliin, jota se ei läpäissyt. Tästä syystä Albania joutui jälleen vuoden 2007 laulukilpailussa taistelemaan finaalipaikasta semifinaalissa, mutta sitä ei tullut. Vuosina 2008–2010 Albania pääsi finaaliin, mutta 2011 oli taas vuorossa karsiutuminen semifinaalissa. Vuonna 2012 Rona Nishliu saavutti kappaleellaan "Suus" maan parhaan sijoituksen ollen finaalin viides.

Kaksi ensimmäistä Albanian euroviisua laulettiin englanniksi. Vuoden 2006 kilpailussa kuultiin ensimmäistä kertaa albaniankielinen kappale.

Koko osallistumisaikansa Albania on valinnut edustuskappaleensa edellisen vuoden joulukuussa pidetyssä Festivali i Këngës -laulukilpailussa. Usein kappaleita on kuitenkin muokattu huomattavasti ja vuosia 2006, 2008, 2018 ja 2019 lukuun ottamatta kappaleet käännettiin aina englanninkielisiksi kansainvälisiä euroviisuja varten.

Kaksivaiheinen loppukilpailu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailu muutettiin vuonna 2004 kaksiosaiseksi. Kansainvälisessä finaalissa suora finaalipaikka on viime vuonna 10 parhaiten menestyneellä valtiolla sekä suurimmilla laulukilpailun rahoittajamailla Saksalla, Ranskalla, Espanjalla ja Isolla-Britannialla. Ne valtiot, jotka eivät päässeet suoraan finaaliin, kilpailevat finaalipaikasta semifinaalissa. 10 parhaiten menestynyttä valtiota semifinaalissa pääsevät finaaliin.

Vuosi Esittäjä Kappale Finaali Semifinaali Huom.
Sijoitus Pisteet Sijoitus Pisteet
2004 Anjeza Shahini ”The Image of You” 7 / 24 106 4 / 22 167
2005 Ledina Çelo ”Tomorrow I Go” 16 / 24 53 Suora finaalipaikka edellisen vuoden sijoituksen ansiosta
2006 Luiz Ejlli ”Zjarr e ftohtë” 14 / 23 58 Kappale ei läpäissyt semifinaalia
2007 Frederik Ndoci Hear My Plea 17 / 28 49 Kappale ei läpäissyt semifinaalia

Kaksi semifinaalia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2008 päätettiin ottaa käyttöön kahden semifinaalin järjestelmä, jossa suurimmat rahoittajamaat ja edellisen vuoden voittaja ovat automaattisesti finaalissa. Kaikki muut valtiot kilpailevat finaalipaikasta kahdessa semifinaalissa, joista jatkoon pääsee yhteensä 20 maata. Vuosina 2004–2010 Espanja, Iso-Britannia, Ranska ja Saksa pääsivät automaattisesti finaaliin. Italia palasi kisoihin vuonna 2011 ja isona rahoittajamaana on automaattisesti finaalissa.[1]

Vuosi Esittäjä Kappale Finaali Semifinaali Huom.
Sijoitus Pisteet Sijoitus Pisteet
2008 Olta Boka ”Zemrën E lamë peng” 16 / 25 55 14 / 19 23
2009 Kejsi Tola ”Carry Me in Your Dreams” 17 / 25 48 7 / 19 73
2010 Juliana Pasha ”It's All About You” 16 / 25 62 6 / 17 76
2011 Aurela Gaçe ”Feel the Passion” 14 / 19 47 Kappale ei läpäissyt semifinaalia
2012 Rona Nishliu ”Suus” 5 / 26 146 2 / 18 146
2013 Adrian Lulgjuraj & Bledar Sejko ”Identitet” 15 / 17 31 Kappale ei läpäissyt semifinaalia
2014 Hersi Matmuja One Night's Anger 15 / 16 22 Kappale ei läpäissyt semifinaalia
2015 Elhaida Dani I’m Alive 17 / 27 34 10 / 16 62

Uusi pisteidenlaskujärjestelmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2016 otettiin käyttöön uusi pisteidenlaskujärjestelmä, jolla halutaan pitää jännitys loppuun asti. Ennen vuotta 2016 voittaja saattoi selvitä jo hyvin varhaisessa vaiheessa pisteidenlaskua. Tämän ja usein moititun pisteiden vääristymisen takia haluttiin antaa molemmille äänestysryhmille täysin oma valta, joten pisteet jaettiin. Uudessa systeemissä jokaisen osallistujamaan raadit antavat pisteet 1-8, 10 ja 12. Sen jälkeen puhelinäänet julistetaan könttäsummina. Näin ollen voittaja selviää vasta kun eniten puhelinääniä saanut maa saa pisteet.

Vuosi Esittäjä Kappale Finaali Semifinaali Huom.
Sijoitus Pisteet Sijoitus Pisteet
2016 Eneda Tarifa Fairytale 16 / 18 45 Kappale ei läpäissyt semifinaalia
2017 Lindita World 14 / 18 76 Kappale ei läpäissyt semifinaalia
2018 Eugent Bushpepa Mall 11 / 26 184 8 / 19 162
2019 Jonida Maliqi Ktheju tokës 17 / 26 90 9 / 18 96
2020 Arilena Ara Fall from the Sky Euroviisut peruttiin koronaviruspandemian vuoksi.
2021 Anxhela Peristeri Karma 21 / 26 57 10 / 17 112
2022 Ronela Hajati Sekret 12 / 17 58 Kappale ei läpäissyt semifinaalia
2023 Albina & Familja Kelmendi Duje 22 / 26 76 9 / 16 83
2024 Besa Titan 15 / 16 14 Kappale ei läpäissyt semifinaalia

Historia Eurovision laulukilpailussa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

RTSH osoitti ensimmäisen kerran kiinnostusta Eurovision laulukilpailuihin vuonna 2003. Albania ei kuitenkaan saanut lupaa osallistua ja joutui odottamaan debyyttiään vielä vuoden.

Albanian ensimmäinen edustaja Eurovision laulukilpailuun päätettiin Festivali i Këngës 42:ssa. Kilpailun voitti Anjeza Shahini kappaleella "imazhi yt" (kuva sinusta), joka oli käännetty englanniksi "The Image of You" . Albania sijoittui semifinaalin neljänneksi 106 pisteellä ja pääsi jatkoon. Finaalissa Albania sijoittui 24 osallistujasta seitsemänneksi. Tämän seurauksena Albania pääsi automaattisesti vuoden 2005 finaaliin.

Albanian osallistuja valittiin myös vuonna 2005 Festivali i Këngësissa. Maan edustajaksi valittiin Ledina Çelo kappaleellaan "Nese Shkoj" (Huomenna lähden), joka käännettiin jälleen englanniksi "Tomorrow I Go". Çelo oli kaukana Shahinin seitsemännestä sijasta, kun oli lopulta vasta 16.

Festivali I Këngës 44:n voittaja ja Albanian Eurovision laulukilpailun edustaja 2006 oli Luiz Ejilli kappaleella "Zjarr e ftohtë" (Tuli ja kylmyys). Ensimmäistä kertaa Albanian edustuskappaletta ei käännetty englanniksi. Semifinaalissa hän sijoittui 58 pisteellä 14:nneksi 23 esiintyjästä eikä päässyt finaaliin.

Äänestyshistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eniten pisteitä Albanialta saaneet maat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eniten pisteitä Albanialle antaneet maat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 1. Makedonia – 67
  • 2. Kreikka – 57
  • 3. Sveitsi – 51
  • 4. Kroatia – 31
  • 5. Turkki – 31

Eniten pisteitä Albanialta saaneet maat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 1. Kreikka – 149
  • 2. Turkki – 113
  • 3. Makedonia – 91
  • 4. Bosnia ja Hertsegovina
  • 5. Malta – 36

Eniten pisteitä Albanialle antaneet maat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 1. Makedonia – 125
  • 2. Kreikka – 124
  • 3. Sveitsi – 106
  • 4. Kroatia – 75
  • 5. Turkki – 60
  1. 43 nations on 2011 participants list! eurovision.tv. 31.12.2010. Viitattu 20.10.2016.
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.