Alex North

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Alex North
Henkilötiedot
Syntynyt4. joulukuuta 1910
Chester, Pennsylvania, Yhdysvallat
Kuollut8. syyskuuta 1991 (80 vuotta)
Los Angeles, Kalifornia
Ammatti säveltäjä
Muusikko
Levy-yhtiöt RCA VictorView and modify data on Wikidata

Alex North (4. joulukuuta 1910 Chester, Pennsylvania8. syyskuuta 1991 Los Angeles, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen säveltäjä. Hän opiskeli Juilliardissa, jossa hänen opettajinaan toimivat muun muassa Ernst Toch ja Aaron Copland. North sävelsi 1940-luvulla musiikin useisiin Broadway-tuotantoihin, muun muassa Kauppamatkustajan kuolemaan. Elokuvasäveltäjänä North aloitti dokumenttielokuvien parissa. Ensimmäinen pitkä elokuva, johon hän sävelsi musiikin oli 13:s kirje (1951). Northin myöhempiä elokuvia ovat muun muassa Spartacus (1960), Kuka pelkää Virginia Woolfia? (1966) ja Prizzin kunnia (1985). Hän sävelsi musiikin myös Stanley Kubrickin elokuvaan 2001: Avaruusseikkailu, mutta Kubrick päätti olla käyttämättä sitä. Northin tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluu "Unchained Melody", jonka hän alun perin sävelsi vuoden 1955 elokuvaan Ilman kahleita. North oli 15 kertaa Oscar-ehdokkaana, mutta ei saanut palkintoa kertaakaan, kunnes vuonna 1986 hän sai Oscar-kunniapalkinnon elämäntyöstään.[1]

  1. Erickson, Hal: Alex North allmovie. Viitattu 8.12.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.