Altair 8800

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Altair 8800
Valmistaja MITS
Julkaistu 1975
Suoritin Intel 8080
Keskusmuisti 256 tavua

MITS Altair 8800 oli varhainen Intel 8080-suorittimeen perustuva mikrotietokone, jota myytiin rakennussarjana elektroniikkaharrastajille Popular Electronics -lehden kautta vuodesta 1975 alkaen. Altairin suosio yllätti suunnittelijansa, sillä sitä myytiin jo ensimmäisen kuukauden aikana useita tuhansia kappaleita.[1]

Altairin laajentamattomassa perusmallissa oli suorittimen lisäksi käytännössä vain Altair-väylä, jota myöhemmin kutsuttiin S-100 -laajennusväyläksi, ja 256 tavua RAM-muistia.[2][3] Muistin ja suorittimen käsittely tapahtui kytkimiä ja valoja käyttävän etupaneelin kautta samoin kuin useissa minitietokoneissa. Harrastajat kuitenkin suunnittelivat ja toteuttivat koneelle muun muassa muistilaajennuksia ja liitäntöjä erilaisten lisälaitteiden kuten päätteiden ja reikänauhalukijoiden liittämiseen.[4]

Altair 8800 on historiallisesti merkittävä paitsi ensimmäisenä suosittuna harrastelijatietokoneena, myös koneena, jolle Paul Allenin ja Bill Gatesin perustama Microsoft julkaisi ensimmäisen ohjelmansa, BASIC-tulkin, vuonna 1975.[5]

Altair 8800 ja S-100 -väylä oli ensimmäinen henkilökohtaisten tietokoneiden de facto -standardi, jonka IBM PC ja ISA-väylä myöhemmin syrjäytti.[6]

  1. The Altair 8800 of Ed Roberts History Computer
  2. Johnson, Herb: MITS ALTAIR computers, docs, resources retrotechnology.com. Viitattu 10.10.2017.
  3. Edward B. Driscoll, Jr.: THE ALTAIR 8800 Nuts and Volts. Viitattu 10.10.2017.
  4. MITS Altair 8800 oldcomputers.net. Viitattu 25.7.2017.
  5. Randy Alfred: April 4, 1975: Bill Gates, Paul Allen Form a Little Partnership 4.4.2008. Wired. Viitattu 235.2019. (englanniksi)
  6. PC Pioneers: The Forgotten World of S-100 Bus Computers 1.2.2019. PC Magazine. Viitattu 23.5.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]