Ammunnan maailmanmestaruuskilpailut 1937

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vuoden 1937 ammunnan MM-kisat Helsingin Malmilla. Katsojina mm. Suomen presidentit Svinhufvud (vasemmalla) ja Kallio (keskellä) sekä marsalkka Mannerheim.

Vuoden 1937 ammunnan maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin Helsingissä Malmin ampumaradalla. Kilpailut olivat 31. ammunnan maailmanmestaruuskisat kaikissa lajeissa. Kisojen ajankohta oli 30. heinäkuuta-9. elokuuta 1937.[1] Vapaakiväärissä jaettiin poikkeuksellisesti mitalit myös eri asentojen joukkuekilpailussa, näin meneteltiin seuraavan kerran vasta vuonna 1970. Myös sotilaskiväärissä meneteltiin samoin. Sotilaskiväärin joukkuekilpailussa kokonaispisteissä ammuttiin ensimmäisen kerran sotamarsalkka Mannerheimin kultapokaalista. Pienoiskiväärissä puolestaan ammuttiin ensimmäisen kerran kolmen asennon henkilökohtainen kilpailu. Ensimmäinen nainen nähtiin mitalipallilla, kun Yhdysvaltain Catherine Woodring voitti joukkuekultaa pienoiskiväärin makuuasentokilpailussa. Henkilökohtaisessa kilpailussa hän oli kuudes tuloksella 393.

Pistooliammunnassa lajeihin lisättiin 25 metrin kuvioammunnan joukkuekilpailu. Hirviammunta palasi ohjelmaan henkilökohtaisen kilpailun osalta. Joukkuekilpailutkin joidenkin lähteiden mukaan ammuttiin, mutta ISSF:n sivuilta ei mitalisteja näistä mainita.[2]

Laji: Kultaa: Hopeaa: Pronssia:
300 m vapaakivääri,
asennot
Elmar Kivistik
 Viro
1 124 Olavi Elo
 Suomi
1 121 Gustav Lokotar
 Viro
1 113
300 m vapaakivääri,
asennot,
joukkueet
 Viro
Elmar Kivistik
Harald Kivioja
Gustav Lokotar
August Liivik
Vladimir Kukk
5 526  Suomi
Olavi Elo
Kullervo Leskinen
Einari Oksa
Viktor Miinalainen
Nisse Wasenius
5 493  Sveitsi
Marcio Ciocco
Emil Grünig
Otto Horber
Albert Salzmann
Karl Zimmermann
5 481
300 m vapaakivääri,
makuu
Einari Oksa
 Suomi
391 Elmar Kivistik
 Viro
390 Olavi Elo
 Suomi
390
300 m vapaakivääri,
makuu,
joukkueet
 Viro
Harald Kivioja
Elmar Kivistik
Gustav Lokotar
Vladimir Kukk
August Liivik
1 918  Suomi
Olavi Elo
Kullervo Leskinen
Viktor Miinalainen
Einari Oksa
Nisse Wasenius
1 915  Ruotsi
Sven Dessle
Kurt Johansson
Olle Ericsson
Tage Eriksson
Bertil Rönnmark
1905
300 m vapaakivääri,
polvi
Elmar Kivistik
 Viro
381 Kullervo Leskinen
 Suomi
380 Bertil Rönnmark
 Ruotsi
377
300 m vapaakivääri,
polvi,
joukkueet
 Viro
Harald Kivioja
Elmar Kivistik
August Liivik
Vladimir Kukk
Gustav Lokotar
1 856  Suomi
Olavi Elo
Kullervo Leskinen
Viktor Miinalainen
Einari Oksa
Nisse Wasenius
1 843  Sveitsi
Marcio Ciocco
Emil Grünig
Otto Horber
Albert Salzmann
Karl Zimmermann
1 833
300 m vapaakivääri,
pysty
Olavi Elo
 Suomi
362 Emil Grünig
 Sveitsi
357 Elmar Kivistik
 Viro
353
300 m vapaakivääri,
pysty,
joukkueet
 Viro
Harald Kivioja
Elmar Kivistik
Gustav Lokotar
August Liivik
Vladimir Kukk
1 752  Sveitsi
Emil Grünig
Otto Horber
Albert Salzmann
Marcio Ciocco
Karl Zimmermann
1 751  Suomi
Olavi Elo
Kullervo Leskinen
Viktor Miinalainen
Einari Oksa
Nisse Wasenius
1735
50 m pienoiskivääri,
asennot
Jacques Mazoyer
 Ranska
1 158 Viljo Leskinen
 Suomi
1 149 Gustav Lokotar
 Viro
1 145
50 m pienoiskivääri,
makuu
Johan Albert Ravila
 Suomi
396 David Carlson
 Yhdysvallat
396 Eduard Seren
 Viro
394
50 m pienoiskivääri,
makuu,
joukkueet
 Yhdysvallat
John B. Adams
David Carlson
William Schweitzer
William Woodring
Catherine Woodring
1 957  Suomi
Seppo Halonen
Tarmo Lausamo
Viljo Leskinen
Toivo Mänttäri
Johan Ravila
1 956  Viro
Villem Jaanson
Elmar Kivistik
Ernst Rull
Gustav Lokotar
Eduard Seren
1 951
50 m pienoiskivääri,
polvi
Harald Kivioja
 Viro
385 Jacques Mazoyer
 Ranska
385 Ernst Tellenbach
 Sveitsi
385
50 m pienoiskivääri,
polvi,
joukkueet
 Viro
Elmar Kivistik
Harald Kivioja
Gustav Lokotar
August Liivik
Ernst Rull
1 897  Sveitsi
Marcio Ciocco
Gustav Eichelberger
Otto Horber
Ernst Tellenbach
Karl Zimmermann
1 883  Ranska
Marcel Bonin
Raymond Durand
Marcel Fitoussi
Lucien Genot
Jacques Mazoyer
1 882
50 m pienoiskivääri,
pysty
Jacques Mazoyer
 Ranska
380 Viljo Leskinen
 Suomi
379 August Liivik
 Viro
377
50 m pienoiskivääri,
pysty,
joukkueet
 Viro
Elmar Kivistik
August Liivik
Ernst Rull
Vladimir Kukk
Gustav Lokotar
1 852  Sveitsi
Emil Grünig
Otto Horber
Jacob Reich
Albert Salzmann
Karl Zimmermann
1 840  Suomi
Olavi Elo
Toivo Mänttäri
Viljo Leskinen
Kullervo Leskinen
Nisse Wasenius
1 833
300 m sotilaskivääri,
asennot
Olavi Elo
 Suomi
530 Karl Zimmermann
 Sveitsi
528 Lauri Kaarto
 Suomi
526
300 m sotilaskivääri,
asennot,
joukkueet
 Sveitsi
Marcio Ciocco
Emil Grünig
Otto Horber
Albert Salzmann
Karl Zimmermann
2 586  Suomi
Elis Ekman
Lars Granbohm
Lauri Kaarta[3]
Kullervo Leskinen
Viljo Leskinen
2 583  Viro
Karl Jürgens
Villem Jaanson
Gustav Lokotar
Heinrich Silber
Leonhard Viljus
2 570
300 m sotilaskivääri,
makuu
Kalle Liuhala
 Suomi
188 Elis Ekman
 Suomi
187 Kullervo Leskinen
 Suomi
187
300 m sotilaskivääri,
makuu,
joukkueet
 Suomi
Lauri Kaarta
Lars Granbohm
Viljo Leskinen
Elis Ekman
Kullervo Leskinen
916  Ruotsi
Olle Ericsson
Kurt Johansson
Bertil Rönnmark
Einar Trang
Björn Zachrisson
904  Ranska
Marcel Bonin
Raymond Durand
Marcel Fitoussi
Lucien Genot
Jacques Mazoyer
903
300 m sotilaskivääri,
polvi
Karl Zimmermann
 Sveitsi
185 Emil Grünig
 Sveitsi
Lauri Kaarta
 Suomi
182
300 m sotilaskivääri,
polvi,
joukkueet
 Sveitsi
Marcio Ciocco
Emil Grünig
Otto Horber
Albert Salzmann
Karl Zimmermann
907  Viro
Karl Jürgens
Villem Jaanson
Heinrich Silber
Gustav Lokotar
Leonhard Viljus
869  Suomi
Elis Ekman
Lars Granbohm
Lauri Kaarta
Kullervo Leskinen
Viljo Leskinen
857
300 m sotilaskivääri,
pysty
Johannes Vilberg
 Viro
172 Olavi Elo
 Suomi
171 Lucien Genot
 Ranska
167
300 m sotilaskivääri,
pysty,
joukkueet
 Suomi
Elis Ekman
Lars Granbohm
Lauri Kaarta
Kullervo Leskinen
Viljo Leskinen
810  Viro
Villem Jaanson
Karl Jürgens
Heinrich Silber
Gustav Lokotar
Leonhard Viljus
804  Sveitsi
Marcio Ciocco
Emil Grünig
Otto Horber
Albert Salzmann
Karl Zimmermann
781
Olympialanen kaksintaistelu 54 lauk Kārlis Kļava
 Latvia
54

(6/3 6/3 6/3)

Pranas Giedrimas
 Liettua
54

(6/3 6/3 5/3 6/3)

Erik Ljungqvist (Lihte)
 Suomi
54

(6/3 6/3 5/3 5/3)

Olympialainen kaksintaistelu

54 lauk

joukkue

 Suomi
Sulo Seteri
Erik Ljungqvist (Lihte)
Vilho Elo
Arvo Odenvall
Jaakko Rintanen
67

3+7+16+18+23

 Liettua
Pranas Giedrimas
K.Sruoga
A.Mageikis
Serapinas
91

2+9+20+25+35

Saksa Saksa
Cornelius van Oyen
P.Jasper
Emil Martin
97

4+6+27+29+31

50 m vapaapistooli Torsten Ullman
 Ruotsi
555 Walter Büchi
 Sveitsi
541 Jacques Mazoyer
 Ranska
535
50 m vapaapistooli,
joukkueet
 Sveitsi
Walter Büchi
Ernst Flückiger
Severin Crivelli
Hans Gämberni
Walter Schaffner
2 650  Suomi
Klaus Lahti
Aatto Nuora
Jaakko Rintanen
Klaus Suokontu
Tapio Vartiovaara
2 625  Ruotsi
Gustaf Bergström
Bertil Gustafsson
Helge Meuller
Torsten Ullman
Gottfrid von Rooth
2 622
Trap Konrad Huber
 Suomi
294 Åke af Forselles
 Suomi
292 Sandor Lumniczer
 Unkari
292
Trap,
joukkueet[4]
 Suomi
Åke af Forselles , 292
Werner Ekman , 285
Werner Heinonen , 284
Konrad Huber , 294
1 155 Saksa Saksa
Rudolf Sack
Kurt Schöbel
von Gramon
von den Bongart
1 121  Ruotsi
Torsten Adlers
Axel Ekblom
Klas Kleberg
Gunnar Lundgren
1 103
Hirvi,
kertalaukaukset
Rolf Bergersen
 Norja
203 Herman Pyk
 Ruotsi
200 Hans Aasnæs
 Norja
Hirvi,
kertalaukaukset,
joukkueet
 Norja
Rolf Bergersen
J.Bergesen
Hans Aasnæs
O.Lilloe-Olsen
Otto M.Olsen
557[5]  Ruotsi
Per Olof Sköldberg
C.A.Larson
B.Nilsson
Herman Pyk
Th.Zetterberg
538  Suomi
Eino Niemi 119
Martti Liuttula 110
Nestori Ketola 100
Eero Naarva 98
Riku Järvinen 97
524
Hirvi,
parilaukaukset
Per Olof Sköldberg
 Ruotsi
190 Hans Aasnæs
 Norja
Herman Pyk
 Ruotsi
184[6]
Hirvi,
parilaukaukset,
joukkueet
 Norja
Rolf Bergersen
Otto M.Olsen
Hans Aasnæs
J.Bergersen
O.Lilloe-Olsen
701  Suomi
Eino Niemi 147
Martti Liuttula 145
Eero Hillbom 143
Riku Järvinen 138
Ivar Ståhle 121
694  Ruotsi
B.Nilsson
Per Olof Sköldberg
C.A.Larson
Herman Pyk
Th.Zetterberg
680

Kyyhkysammunnan Vichyssä voitti Ranskan Merouze Joules.[7]


  1. Argentiina-pokaalista kamppaillaan Helsingissä elokuun 8 pnä 1937. Uusi Suomi, 23.6.1936, s. 16. Digitaaliset arkistot. Viitattu 21.11.2022. (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Suomen Urheilutietäjät ry
  3. Henkilögalleria (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Museovirasto[vanhentunut linkki]
  5. Jussi Nyyssönen:Urheilukalenteri 1939, Otava
  6. Svenska Dagbladets Årsbok
  7. Lista kyyhkysammunnan maailmanmestareista (Arkistoitu – Internet Archive)