Ariel (kuu)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ariel
Löytäminen
Löytäjät William Lassell
Löytöaika 24. lokakuuta 1851
Kiertoradan ominaisuudet
Planeetta Uranus
Keskietäisyys 190 900[1] km
Eksentrisyys 0,0012[1]
Kiertoaika 2,520 d[1]
Inklinaatio 0,260°
Fyysiset ominaisuudet
Päiväntasaajan halkaisija 1 157,8 km
Pinta-ala 4 200 000 km2
Massa 1,35 × 1021 kg
Keskitiheys 1,67 g/cm3
Painovoima pinnalla 0,27 m/s2
Pyörähdysaika 2,520 d
Akselin kaltevuus
Albedo 0,39
Pinnan lämpötila alin: K
keski: ~ 58 K
ylin: K
Kaasukehän ominaisuudet
Kaasunpaine ei kaasukehää

Ariel on Uranuksen neljänneksi suurin kuu, jonka löysi William Lassell vuonna 1851 samaan aikaan Umbrielin kanssa. Lassellin pyynnöstä John Herschel antoi nimen Arielille ja Uranuksen kolmelle muulle silloin tunnetulle kuulle vuonna 1852. Arielin designaatio on Uranus I.

Voyager 2-avaruusluotain on toistaiseksi ainoa Arielia tutkinut luotain. Tammikuussa 1986 se ohitti kuun kuvaten sen eteläistä pallonpuoliskoa, joka tuolloin oli kääntynyt Aurinkoon päin. Arielin koostumus on karkeasti arvioiden 50 % vesijäätä, 30 % silikaattikiveä ja 20 % metaanijäätä. Paikoin pinnalla näyttää olevan varsin tuoretta jäätä, ja kraattereiden vähyys tai puuttuminen monin paikoin kertoo kuun hiljattain tapahtuneesta geologisesta aktiivisuudesta. Pinnalla on havaittavissa lukuisia siirroskanjoneita ja nestemäisen veden purkauksien jäänteitä.

  1. a b c Planetary Satellite Mean Orbital Parameters Jet Propulsion Laboratory. Viitattu 11.7.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]