Bathin koulusurmat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Koulurakennus pommituksen jälkeen

Bathin koulusurmiksi nimitetään Bath Consolidated Schoolissa Yhdysvaltain Michiganissa 18. toukokuuta 1927 tehtyä koulusurmaa. Tekijä oli koululautakunnan jäsen Andrew Kehoe (55), joka käytti surmien välineinä räjähteitä. Kuolleita oli 45, mukaan lukien Kehoe itse, ja loukkaantuneita 58.[1] Kyseessä on toistaiseksi eniten kuolonuhreja vaatinut koulusurma Yhdysvalloissa.[2][3]

Kehoe oli ollut riidoissa koululautakunnan kanssa rahoituksesta. Hänellä oli aiempaa väkivaltataustaa ennen koulusurmia, sillä hän oli tappanut naapurinsa koiran ja hakannut yhden hevosistaan kuoliaaksi. Päivää tai paria ennen iskujensa päivämäärää hän myös surmasi vaimonsa Nellien ja asetti tämän ruumiin lojumaan kottikärryihin.[3]

Kehoe toteutti joukkomurhan kolmella räjähdyksellä, joista ensimmäinen kohdistui hänen omaan maatilaansa. Räjähdyksen uhreja olivat Kehoen kaksi hevosta, joiden jalat hän oli sitonut estääkseen niiden pakenemisen. Toinen kello 8.45 tapahtunut isku kohdistui koulurakennuksen kolmikerroksiseen pohjoissiipeen, ja huomio kiinnittyikin Kehoen maatilan sijasta oitis sinne. Tämä räjähdys oli tuhoisin, sillä siinä kuoli 38 henkilöä, joista 36 oli lapsia. Kolmannen kerran dynamiittia räjähti Kehoen autossa hänen ammuttuaan sitä kiväärillä. Autossa oli lastina räjähteiden lisäksi myös srapnelleja. Tässä räjähdyksessä surmansa sai neljä henkilöä: ylitarkastaja Huyck, eläkkeelle jäänyt maanviljelijä Nelson McFarren, koulutyttö Cleo Clayton sekä Kehoe itse.[2][3]

Viimeiset Bath Consolidated Schoolin oppilaat kaivettiin esiin rakennuksen raunioiden seasta vasta viiden tai kuuden aikaan illalla samana päivänä. Koulun kellarista löydettiin poliisin tutkimuksissa noin 500 paunaa räjähtämättä jäänyttä dynamiittia sekä kanisteri bensiiniä. On arveltu, että Kehoe olisi käyttänyt bensiiniä koulun polttamiseen, jos dynamiitti ei olisi toiminut.[2][3]

Kehoe oli jättänyt maatilansa aitaan kyltin, jossa luki "Criminals are made, not born" (suom. rikollisiksi tehdään eikä synnytä). Sanomalehdissä ehdoteltiin, että Kehoe olisi saanut kimmokkeen iskuunsa maatilansa lainanmaksuun liittyvien ongelmien vuoksi, tai että hänen kärsimänsä kaksi iskua pään alueelle olisivat hämärtäneet hänen ajatteluaan.[3]

  1. The Bath School Disaster (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. a b c Taylor, April A.: The 1927 Bath School Disaster Is Still The Deadliest School Massacre In US History Ranker. Viitattu 24.7.2019. (englanniksi)
  3. a b c d e Boissoneault, Lorraine: The 1927 Bombing That Remains America’s Deadliest School Massacre Smithsonian. Viitattu 24.7.2019. (englanniksi)