Bogaletch Gebre

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Bogaletch Gebre
Bogaletch Gebre vuonna 2015
Bogaletch Gebre vuonna 2015
Henkilötiedot
Syntynyt1953
Zato, Etiopia
Kuollut2. marraskuuta 2019
Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammatti ihmisoikeusaktivisti
Muut tiedot
Tunnustukset Pohjoinen–etelä-palkinto 2005, Bruno Kreisky -palkinto 2013 ja Kuningas Baudouinin Afrikan kehityspalkinto (2013)
Järjestö KMG Etiopia

Bogaletch Gebre (1953 Zato, Etiopia2. marraskuuta 2019 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) oli etiopialainen ihmisoikeusaktivisti, joka perusti siskonsa kanssa KMG Etiopia -järjestön, joka on auttanut monia tyttöjä ja naisia opiskelemaan ja taloudelliseen omavaraisuuteen sekä valistanut muun muassa naisten sukupuolielinten silpomisen haitoista ja vaaroista. Gebre itse silvottiin 12-vuotiaana ja oli lähellä kuolla verenhukkaan. Hän onnistui poikkeuksellisesti lukemaan ja pääsi stipendin mukaan opiskelemaan yliopistoon. Gebre oli tekemässä väitöstutkimusta, kun hän päätti vuonna 1997 palata Etiopiaan edistämään tyttöjen ja naisten tasa-arvoa sekä vapauksia.

Bogaletch Gebre syntyi vuonna 1953 pienessä Zaton kylässä maaseudulla noin 370 kilometriä Etiopian pääkaupungista Addis Abebasta lounaaseen. Hänen vanhempansa olivat Lonseke Ayemo ja Gebre Kabre. Hän oli yksi perheen 14 lapsesta, joista suurin osa ei kuitenkaan elänyt aikuisuuteen.[1]

Gebre kävi kuusivuotiaana salaa koulua. Hän lähti aamulla ennen kuutta hakemaan vettä, kuten monet nuoret tytöt tekevät. Gebre kuitenkin meni salaa kouluun ja jätti vesikorit piiloon.[2] Gebren setä auttoi asiassa, sillä tämä haki muun muassa vettä Gebren puolesta, jotta salaisuus pysyisi piilossa. Kun asia tuli ilmi, Gebre oli oppinut jo lukemaan.[1]

Gebren sukupuolielimet silvottiin, kun hän oli noin 12-vuotias. Lähes kaikkien tyttöjen sukupuolielimet silvottiin Etiopiassa vielä tuohon aikaan. Eräs mies piteli Gebreä paikoillaan ja kaksi naista piti hänen jaloistansa kiinni. Kolmas nainen käytti veistä. Silpominen oli osa uskonnollista riittiä, joka teki tytöstä naimakelpoisen. Monet tytöt kuolivat operaatiossa verenhukkaan, infektioon tai sitä seuranneisiin komplikaatioihin.[3] Gebrekin kävi verenvuodon takia lähellä kuolemaan, ja hänellä meni kaksi kuukautta toipumiseen.[2]

Akateemiselta uralta ihmisoikeusaktivistiksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gebrestä tuli kylänsä ensimmäinen tyttö, joka sai kunnollisen koulutuksen. Lähetyskoulu takasi hänelle stipendin opiskelemaan Addis Abebaan.[4] Naisten sisäoppilaitoksesta hän sai mahdollisuuden opiskella Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa.[3] Israelissa Gebre opiskeli epidemiologiaa ja parasitologiaa. Fulbright-stipendin ansiosta Gebre suoritti maisterintutkinonsa Massachusetts Amherstin yliopistossa. Hän jatkoi sen jälkeen väitösopintoihin Los Angelesin Kalifornian yliopistoon.[1]

Gebre jätti väitösopintonsa kesken ja palasi vuonna 1997 Etiopiaan. Hän halusi muuttaa etiopialaistyttöjen elämää. Siskonsa Fikirten kanssa hän perusti voittoa tavoittelemattoman KMG Etiopia -järjestön, jonka tarkoituksena on edistää naisten ja tyttöjen oikeutta ja tasa-arvoa.[5]

Gebre sai paikallisyhteisöjen luottamuksen auttamalla niitä käytännöllisissä asioissa, kuten rakennuttamalla siltoja ja kaivoja. Hän aloitti pian myös keskustelun yhteisöjen kanssa. Aiheisiin kuului muun muassa tyttöjen koulutus, HIV/AIDS ja tyttöjen kaappaaminen avioliittoja varten. KMG Etiopia on yleisesti edistänyt naisten koulutusta ja taloudellista vapautta.[3] Järjestön toimialueella vielä vuonna 1999 käytännössä kaikkien tyttöjen sukupuolielimet silvottiin, mutta vuonna 2008 silpomisesta kärsi enää 3 prosenttia tytöistä. Järjestöllä oli vuonna 2013 yli sata työntekijää ja 6 000 vapaehtoista 700 kylässä.[2]

Gebren työ tunnustettiin maailmanlaajuisesti, sillä hänet on palkkittu monilla palkinnoilla. Euroopan neuvoston Pohjoinen–etelä-palkinnon hän sai vuonna 2005, Ranskan hallituksen ihmisoikeus- ja kestävän kehityksen palkinnon vuonna 2012, Bruno Kreisky -palkinnon vuonna 2013 ja Kuningas Baudouinin Afrikan kehityspalkinnon vuonna 2013.[6]

Gebre kuoli Los Angelesissa vuonna 2019. Hän oli saapunut kaupunkiin vain vähän ennen kuolemaansa. Kuolinsyy on tuntematon, mutta hän kävi säännöllisesti Los Angelissa lääketieteellisen hoidon takia. Gebre kärsi hermovammasta, jonka hän oli saanut auto-onnettomuudessa 1980-luvun lopulla.[2]

  1. a b c Bogaletch Gebre (1953–2019) KMG Ethiopia. Viitattu 11.1.2020. (englanniksi)
  2. a b c d Etehad, Melissa: Bogaletch Gebre, who fought to end female genital mutilation in Ethiopia, dies in L.A. Los Angeles Times. 8.11.2019. WP Company LLC. Viitattu 11.1.2020. (englanniksi)
  3. a b c Langer, Emily: Bogaletch Gebre, defender of Ethiopian women against female genital mutilation, dies The Washington Post. 21.11.2019. WP Company LLC. Viitattu 11.1.2020. (englanniksi)
  4. Etehad, Melissa: Kidnapped. Raped. Married. The extraordinary rebellion of Ethiopia's abducted wives Independent. 17.3.2010. Viitattu 11.1.2020. (englanniksi)
  5. Kaur, Harmeet: Bogaletch Gebre, the Ethiopian women's rights activist who fought to end female genital mutilation, has died CNN. 18.11.2019. Cable News Network. Viitattu 11.1.2020. (englanniksi)
  6. Our Impact KMG Ethiopia. Viitattu 11.1.2020. (englanniksi)