David Knight

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
David Knight Enduron MM-kilpailuissa 2004

David "Knighter" Knight (s. 31. toukokuuta 1978 Mansaari, Yhdistynyt kuningaskunta) on brittiläinen endurokuljettaja. Hän on voittanut lajissaan kolme maailmanmestaruutta Enduro 3 -luokassa vuosina 2005, 2006 ja 2010.

"Knighter" kilpaili ensimmäisen moottoripyöräkilpailunsa jo 4-vuotiaana, kotisaarellaan järjestetyssä trialkilpailussa.

Vuonna 2001 hän sijoittui enduron 250-kuutioisten 2-tahtisessa luokassa MM-hopealle Juha Salmisen jälkeen oltuaan 10 kertaa palkintokorokkeella 11 osakilpailussa, mutta voittoa ei tullut. Seuraavana vuonna hän ajoi jälleen hopealle ja samassa luokassa, mutta tällä kertaa Samuli Aron jälkeen. Knight voitti kauden avauskilpailut Espanjassa, mutta Aro vastasi siihen voittamalla kauden 12 viimeisestä kilpailusta yhtä lukuun ottamatta kaikki.

Kaudella 2003 hän ajoi enduron MM-sarjassa 500-kuutioisissa sekä samalla AMA GNCC -sarjaa. Molemmissa hän oli neljäs. Seuraavalle kaudelle hän siirtyi E3-luokkaan ja ajoi taas Samuli Aron jälkeen toiseksi MM-sarjassa, voittamalla Ranskan ja Saksan osakilpailun.

Kun Aro siirtyi kaudeksi 2005 E2-luokaan, ja MM-sarjassa edelliskaudella kolmanneksi ajanut Iván Cervanteskin E1-luokkaan oli Knightille "katettu pöytä". Hän voitti kauden 18 kilpailusta kaikkiaan 17, keräten 76 pistettä enemmän, kuin ainoan Knighterin ei-voittaman kilpailun voittanut Marko Tarkkala (447–371). Seuraavalla kaudella Knight oli vielä ylivoimaisempi, voittaen kauden kaikki osakilpailut sortumatta kauden aikana oikeastaan kertaakaan virheisiin. Knight kilpaili kauden 2007 Yhdysvaltain GNCC-sarjassa, jonne hän siirtyi Juha Salmisen tilalle.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]