Douglas Sirk

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Douglas Sirk
Henkilötiedot
Koko nimi Hans Detlef Sierck
Syntynyt26. huhtikuuta 1897
Hampuri, Saksa
Kuollut14. tammikuuta 1987 (89 vuotta)
Lugano, Ticino, Sveitsi
Ammatti elokuvaohjaaja
Ohjaaja
Taiteilijanimet Detlef Sierck
Aktiivisena 1934–1984
Tunnetuimmat ohjaukset Tuuleen kirjoitettu
Kaikki minkä taivas sallii
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Hans Detlef Sierck eli Douglas Sirk (26. huhtikuuta 1897 Hampuri, Saksan keisarikunta14. tammikuuta 1987 Lugano, Ticino, Sveitsi) oli saksalaissyntyinen elokuvaohjaaja, joka teki uransa pääasiassa Hollywoodissa. Sirk tunnetaan erityisesti melodraamojen ohjaajana.[1]

Douglas Sirk opiskeli draamaa ja taidehistoriaa ja aloitti uransa teatteriohjaajana Saksassa. Hän siirtyi elokuvaohjaajaksi 1934 Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen noustua valtaan. Sirkin ensimmäinen elokuva oli Zwei genies (1934). Vuonna 1934–1937 hän ohjasi melodraamoja, musikaalielokuvia ja monia Zarah Leanderin elokuvia.[1] Loppusointu-musikaali (Schlußakkord, 1936) toi Sirkille voiton Venetsian elokuvajuhlilla. Vuonna 1939 hän oli ehdolla Cannesin elokuvajuhlien Kultaisen palmun saajaksi elokuvasta Boefje.

Vasemmistolainen Sirk ja hänen juutalainen vaimonsa lähtivät natsi-Saksasta Yhdysvaltoihin vuonna 1937.[1]

Hollywoodissa Sirkiltä kuitenkin kesti useita vuosia ennen kuin hän sai ensimmäisen ohjaustyön, joka oli propagandaelokuva Hitler’s Madman (1943). 1940-luvulla Sirk ohjasi sekalaisen joukon elokuvia kuten musikaalikomedian Valeranskatar (1949) ja film noir -elokuvat Pisara myrkkyä (1948) ja Polttomerkitty (1949).[1]

Vuonna 1950 Sirk solmi sopimuksen Universalin kanssa. Universalilla Sirkin ohjaajan ura jatkui komedia- ja musikaalielokuvien parissa. Lännenelokuva Punainen kotka (1954) julkaistiin 3D-elokuvana ja sen pääosaa esittää Rock Hudson. Sirkin uran käännekohdaksi muodostui vuonna 1954 valmistunut melodraama Lääkärin omatunto. Elokuva oli välitön menestys ja nosti Rock Hudsonin tähdeksi. Lääkärin omatunnosta alkoi myös Sirkin, Hudsonin, tuottaja Ross Hunterin ja elokuvaaja Russell Mettyn menestyksekäs yhteistyö. Yhteistyö jatkui melodraamassa Kaikki minkä taivas sallii (1955). Sirkin uran parhaimpana elokuvana pidetään usein Tuuleen kirjoitettu -elokuvaa (1956), joka poikkeuksellisesti sai myös aikalaiskriitikoiden hyväksynnän.[1]

Vaikka Sirk tunnetaan ennen muuta melodraamoistaan, hän ohjasi 1950-luvulla myös muita elokuvia kuten sotaelokuvan Taisteluhymni (1956) ja seikkailuelokuvan Kaikki puolestasi (1955), joissa kummassakin pääosassa oli Rock Hudson. Sirkin viimeiseksi Hollywood-elokuvaksi jäi melodraama Suurinta elämässä (1959), joka oli tuolloin Universalin historian suurin menestyselokuva.[1]

Tämän jälkeen Sirk muutti takaisin Saksaan, jossa teki kolme lyhytelokuvaa ennen uran päättymistä. Vuonna 1978 hänet palkittiin Saksassa elämäntyöstään.

Vaikutus ja arvostus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Douglas Sirkin melodraamojen arvon löysivät ensimmäisenä Cahiers du cinéman auteur-kriitikot 1950-luvun loppupuolella. 1970-luvulla feministinen ja psykoanalyyttinen elokuvatutkimus löysivät Sirkin uudelleen. Sirk on ollut myös monien yhdysvaltalaisten ohjaajien suosikki (muun muassa Martin Scorsese, Jonathan Demme, Quentin Tarantino ja Todd Haynes).[2] Euroopassa Sirkillä on ollut suuri vaikutus muun muassa Rainer Werner Fassbinderiin ja Pedro Almodóvariin.[3]

Sirkillä on ollut myös erittäin suuri vaikutus yhdysvaltalaiseen saippuaoopperaan. Roger Ebert kirjoitti Tuuleen kirjoitettu -elokuvan arvostelussa, että siinä on idullaan niin Dallas, Dynastia kuin kaikki muutkin pääkatseluaikaan lähetyt saippuasarjat. Ebertin mukaan Sirkiltä on lähtöisin näiden sarjojen tyyli, jossa järkyttävään käyttäytymiseen suhtaudutaan intohimoisen vakavamielisesti.[3]

Vuosi Alkuperäinen nimi Suomenkielinen nimi
1935 Das Mädchen vom Moorhof
April, April!
Stützen der Gesellschaft
1936 La Chanson du souvenir
T’ was een April
Schlußakkord Loppusointu
Das Hofkonzert Hovikonsertti
1937 Zu neuen Ufern Vieraille rannoille
La Habanera Habanera
1938 Accord Final
1939 Boefje
1943 Hitler’s Madman
1944 Summer Stormv
1946 A Scandal in Paris
1947 Lured Tyttöjä kadoksissa
1948 Sleep, My Love Pisara myrkkyä
1949 Shockproof Polttomerkitty
Slightly French Valeranskatar
1950 Mystery Submarine
1951 The First Legion
Thunder On The Hill Tuoksuvan kirjeen salaisuus
The Lady Pays Off
Week-End With Father Kuherrusmatka kuudelle
1952 No Room for the Groom Ei sijaa sulhaselle
1952 Has Anybody Seen My Gal? Ei rikkautta vaan rakkautta
1953 Meet Me at the Fair
Take Me To Town
All I Desire Miksi jätit minut
1954 Taza, Son of Cochise Punainen kotka
Magnificent Obsession Lääkärin omatunto
Sign Of The Pagan Attila, hunnien kuningas
1955 Captain Lightfoot Kaikki puolestasi
All That Heaven Allows Kaikki minkä taivas sallii
1956 There’s Always Tomorrow Onni päättyy huomenna
Written on the Wind Tuuleen kirjoitettu
1957 Battle Hymn Taisteluhymni
Interlude Salzburgin rakastavaiset
1958 The Tarnished Angels Paholaisen enkelit
A Time to Love and a Time to Die Rakasta tänään, huomenna…
1959 Imitation of Life Suurinta elämässä
1979 Bourbon Street Blues
  1. a b c d e f Bozzola, Lucia: Douglas Sirk www.allrovi.com. Viitattu 25.12.2011. (englanniksi)
  2. Mulvey, Laura: Written on the Wind www.criterion.com. Viitattu 25.12.2011. (englanniksi)
  3. a b Ebert, Roger: Written on the Wind (1956) roger.ebert.com. Arkistoitu 12.3.2013. Viitattu 25.12.2011. (englanniksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]