Elf (elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Elf
Ohjaaja Jon Favreau
Käsikirjoittaja David Berenbaum
Tuottaja
  • Jon Berg
  • Todd Komarnicki
  • Shauna Robertson
Säveltäjä John Debney
Kuvaaja Greg Gardiner
Leikkaaja Dan Lebental
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö New Line Cinema
Levittäjä New Line Cinema
Netflix
Ensi-ilta 2003
Kesto 97 min
Alkuperäiskieli Englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Elf on vuonna 2003 ensi-iltansa saanut komedia-/fantasiaelokuva. Elokuvan ohjasi Jon Favreau ja pääosassa on Will Ferrell.[1]

Elokuva kertoo Buddystä, joka pienenä vauvana kömpi joulupukin lahjasäkkiin, ja salamatkustaja huomattiin vasta silloin kun joulupukki oli saanut lahjat jaettua ja palannut Pohjoisnavalle. Koska Buddy oli orpo, päätti Tonttupappa kasvattaa Buddyn tontuksi, kertomatta hänelle että hän on ihminen. Vuosia myöhemmin kun Buddy on kasvanut aikuiseksi, hän on muita tonttuja paljon pitempi ja hitaampi tekemään lahjoja. Buddy alkaa epäillä alkuperäänsä, ja kuulee pian että hän onkin ihminen. Tästä pettyneenä päättää Buddy lähteä etsimään isäänsä New Yorkista.

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  Will Ferrell    Buddy  
  James Caan    Walter Hobbs  
  Bob Newhart    Tonttupappa  
  Zooey Deschanel    Jovie  
  Mary Steenburgen    Emily Hobbs  
  Daniel Tay    Michael Hobbs  
  Edward Asner    Joulupukki  
  1. Elf Leffatykki. Viitattu 22.11.2019.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.